Hyvää Joulua! Merry Christmas! God Jul!

...Ollaanpa sitä nyt kielinaisia. Kielikylvyn lisäksi tarjoilen teille kaikille myös värisävyiltään synkeää ja erittäin huonosti editoitua joulufiilistelykuvaa. Sisimmässäni olen nääs tummanpuhuva goottilapsi.

Hajoilkaa tähän, palaillaan asiaan taas ensi vuoden puolella armottoman laamanaamailun merkeissä. Meitsi hipsii varpahillaan kuin tonttu konsanaan takaisin paketointihelvetin ja terästetyn glögin pariin!

P.S. Tsiigatkaa tota tajunnanräjäyttävän upeaa paint-muokkausta bannerissa. Mun käyntikortissa tosiaankin lukee "taiteilia".

Kytät on poliiseja

❞  Mikä sä haluat olla isona?  ❝

Silloin, kun en pienenä ja viattomana heitellyt ilmoille kaikkea eläintenhoitajan ja hävittäjälentäjän väliltä, vastasin haluavani poliisiksi. Ollapa urhea rosvojen pidättäjä ja murhamysteerien ratkoja! Kilojen, senttien ja harmaiden hiuksien lisääntyessä muuttuivat tietenkin sekä maailmankuva että tulevaisuudensuunnitelmat, ja tätä nykyä lainvalvominen onkin kaukana haaveammatistani. Sitä lokaa mä en jaksaisi niskoillani kantaa.

Poliisiin kohdistetaan ammattiryhmänä kohtuuttoman paljon vihaa. "Kytät on natsisikoja" on tuskin kellekään tuntematon lause, ja bilepakun kaartaessa ostarille on vähintään joka toisen jonnen käytävä ikkunalla huutelemassa kuluneita vitsejä maikkarin pöllöistä tai jäätelöautosta. Tiedä sitten, onko kyseessä pelonsekainen kunnioitus vai suoranaista katkeruutta (R.I.P maahan kaadetut huurteiset), mutta vihaa uhkuvat asenteet tätä tiettyä ammattiryhmää kohtaan nyt vain ovat ihan jäätävää paskaa. 

Isketäänpä pöytään parit faktat:

Poliisit eivät säädä lakeja. 

Poliisin työnkuvaan kuuluu lakien rikkomiseen puuttuminen. Mikäli poliisi tietää rikoksia tapahtuneen eikä aloita niistä tutkintaa, rikkoo poliisi lakia itse.

Edellä mainitut tuskin tulivat kellekään yllätyksenä. Siitäkin huolimatta tuntuu porukka ihan tosissaan ottavan suoranaisena vittuiluna sen, että lainvalvoja kaataa alaikäisen kossut tantereeseen sakkolappua heristellen tai pidättää viattoman hippilapsen höpöheinien hallussapidosta. Vaikka poliisi ei henkilökohtaisesti kokisikaan kovin välkkynä jahdata omissa oloissaan hekottelevia hamppupäitä, kuuluu työnkuvaan pakollisena velvollisuutena saattaa lainrikkojat vastuuseen. Laki on laki, ja etenkin sen valvojan on syytä sitä noudattaa.

Kuten jokaisessa ammatissa, ylilyöntejä ja poliisiksi sopimattomia ihmisiä toki löytyy, mutta pääasiallisesti poliisi toimii omien voimankäyttöoikeuksiensa sisällä. Mun mielestä on semisti huvittavaa, että milloin minkäkin kättä pidemmän kanssa riehuvat avaavat sanaisen vaikeroinnin arkkunsa sillä samalla sekunnilla, kun työnsä puolesta yleistä järjestystä puolustava virkamies nappaa kyynärvarresta rauhoittelutarkoituksessa. Että niin, ei tartte satuttaa, enhän mää tässä juovuksissani huitonu ku puolikkaalla naulakolla! Tää on pahoinpitely, kyllä nyt tulee kyttäjuttu!

Kenties pankkia räjäyttävin väläytys on se, että "ei me niinku poliisia ees tarvita". Eipä toki, me suomalaisethan emme käyttäydy yöelämässä kuin mitkäkin elukat! Elämäm koulu ja oman käden oikeus!

Loppuun vielä asiaan vähän liittymätön, mutta loistava pointti kaverilta. Pahoittelut puhetyylisestä sitaatista, mutta miettimisen aihetta on tässäkin:

❞  On vaan yks poliisiin liittyvä juttu mikä pitäs korjata ja se on poliisien tekemistä rikoksista tulevat rangaistukset. Niiden asema tuntuu olevan joku lieventävä asianhaara jos tekee rikoksen, vaikka siitä pitäis just sen takia tulla 2-3 kertaa kovempi sanktio. Niillä on erityisvalta pidättää, käyttää voimakeinoja, kantaa asetta, tunkeutua toisen kotiin yms. Jos sellasta oikeutta käyttää väärin, niin sanktion pitäs olla tosi tosi tosi paha, ne kuitenki rikkoo sen luottamuksen mitä ne on valmistuessaan saanu. ❝

Mun päässä rönsyää ja otsikon lainaus on Pussikaljaelokuvasta. On muuten sympaattisin leffa ikinä. 

Ne on toiset mimmit kun teikäläisiä sietää

Keskustelupalstojen topicit turn-offeista ja kriteereistä parinvalinnassa saavat mut poikkeuksetta ärsyyntymään. Alku on aina harmitonta; listaillaan hyvässä hengessä omasta mielestään epäviehättäviä asioita kumppaniehdokkaassa, kunnes keskusteluun eksyy joukko moralisoijia huutelemaan pinnallisuudesta ja liikojen vaatimisesta. Mitä häh, eikö niitä kriteerejä saa muka olla ilman että leimautuu pintaliitopissikseksi? "Ai niinku ite oot salee täydellinen??!!"

Joo, kaikki kouluttamattomat ja kaljut white trash-pellet, ottakkee toki yhteyttä! Terveisin nimimerkki "kaukana täydellisyydestä, mutta silti aika ihana".

Mulle ei ole lainkaan vaikea ymmärtää, miksi pahanhajuinen hengitys saattaa olla jollekin deittailun kuolinisku. Jokaisella ihmisellä on ne omat mieltymyksensä ja turn-offinsa, eivätkä yleisluontoiset toteamukset isojen nenien epäviehättävyydestä ole välttämättä se kiveen hakattu syy heittää julppia vaihtoon. Varsinkin ulkonäöllisissä seikoissa on helppo löysäillä hihnoja, mikäli kumppani klikkaa muuten. Sama toimii täydellä teholla myös toisin päin; mikäli tyypissä ei ole kaikki ihan kohdillaan, saattaa se snadi ärsyttävä ominaisuus olla viimeinen naula arkkuun ja syy potkia hoito vuoteesta.

Silti, vaikka joku tosiaan dumppaisikin deittinsä pelkästään kaksi senttiä liian pitkän takatukan takia, en henkilökohtaisesti näe syytä rynnistää paikalle moraalimiekka ojossa pinnallisen turmeltuneisuuden sanomaa julistaen. Liian tiukat vaatimukset ovat vain henkilöltä itseltään pois, ja mitäpä sitä muutenkaan hengailemaan tyypin kanssa jonka epäviehättävyys suoranaisesti vituttaa. Parempihan se on jätetyllekin päästä eroon kumppanista, joka ei arvosta häntä sellaisenaan.

Yleinen harhaluulo tuntuu myös olevan se, että vain ja ainoastaan naiset sortuvat pinnallisuuksiin. Urpot hei, selailkaa vähän äijäpainotteisempia foorumeja ja törmäätte satavarmasti niihin aloituksiin, joissa ruoditaan myös meidän naisten vikoja aina kouluttamattomuudesta liian pieniin hinkkeihin. Antaa kaikkien kukkien kukkia, harva kun päättää mistä viehättyy tai ällöttyy. Asenteitaan voi toki aina yrittää muokata, mutta ei sekään mitään helppoa herkkua ole.

Allekirjoittaneen itsensä ihan vitun pinnallinen kriteerilista kuuluu seuraavasti:

Älykkyys ja samanlainen arvomaailma
Mensan jäsen ei tarvitse olla, kunhan vain vihaa oikein perustellusti samoja asioita kuin mä.

Itsevarmuus ja henkinen vahvuus
Jämpti, ehkä vähän dominoivakin luonne on mulle ns. tossua passelimpi. Liika alistuvuus herättää mussa vain Sen Pahatapaisen Nartun™, joka tanssahtelee surutta toisen yli ja pyyhkii vielä kurakoipensa mennessään.

Eläinrakkaus

Vähän sieppais, mikäli äijä olisi tunkemassa mun koiraa betonimyllyyn aina kun silmä välttää. Koko elämäni lemmikkejä hyysättyäni en ole millään muotoa valmis joustamaan tässä.

Työssäkäyvä

Elämäntapatyöttömän kanssa menisivät tulevaisuudensuunnitelmat ja arvomaailma ristiin. Tilapäinen työttömyys tai työkyvyttömyys on toki okei, mutta suoranaista lorvimista mä en itse duunia painavana katselisi hetkeäkään. Tässä kohtaa ilmenee myös mun syntinen pinnallisuus, sillä mä en kehtaisi edes kertoa kavereille roudaavani jätkälle leipää pöytään.

Silmää miellyttävä
Tapauskohtaista on se, mitkä asiat koen milloinkin viehättävinä. Kuitenkin "lounne on träkein!!!!!!" jne.

Bonus: Skeban soittaminen. Käyn aivan järkyttävän kuumana etenkin silloin, kun mulle tilutellaan Maidenin biisejä. Uh?

Siitoimen kuva Googlesta. Ette voi oikeasti tajuta, kuinka järkyttävän hauskaa mulla oli tätä muokatessa.

PS. Yritä muuten tässä kirjoittaa, kun kaveri puuskuttaa päälle Skypessä ankkojen(?!) villistä seksielämästä. Animaatio aiheesta syö mun aivoja.

Esittelyssä Laamatar

Suomen Alpakkayhdistyksen sivuilla aikaa tappaessani tajusin, etten mä ole vielä oikeastaan esitellyt itseäni. Mikä on Jenny? Millainen se on? Mitä se tekee? Vastaukset löytyvät nyt siis tästä postauksesta!

Ja tämähän on napattu Wikipediasta.

Jenny, jota myös Laamaksi kutsutaan, kuuluu ihmismäisistä piirteistään huolimatta kamelieläimiin alpakoiden, guanakojen ja vikunjoiden lailla. Jenny on erään amerikkalaistyylisen perheravintolan perinteinen tyhjäntoimittaja ja ranskalaisboksien kantojuhta; se pystyy kantamaan jopa kaksi laatikkoa kerrallaan, vaikka ei olekaan kovin varmajalkainen, saati sitten vähään tyytyvä työntekijä. Sen ruuantarve on noin neljäsosa hevosen annoksesta ja se hairahtuu usein hyvin epäterveelliseen ravintoon. Pääosan sen ravinnosta muodostaa ruisleipä ja emon tekemä makaronilaatikko. Jenny asustaa Espoossa.

Kooltaan Jenny on melko pieni. Sen säkäkorkeus on 159,9 cm, paino vitusti liikaa. Ison egonsa ja ylvään ryhtinsä ansiosta se antaa usein vaikutelman huomattavasti kookkaammasta eläimestä. Väriltään Jenny on vaalea, mutta kuontalo on aika tumma.

Jennyn luonne on eloisa ja temperamenttinen. Se oppii mieluusti uusia temppuja. Sylkemisestään ja kiukuttelustaan kuuluisa Jenny syyllistyy kuitenkin edellä mainittuihin vain tuntiessaan olonsa ahdistelluksi tai kinastellessaan perheensä kanssa ruuasta. Useimmiten erimielisyydet ratkaistaan painilla, luunapeilla tai korvia raastavalla äläkällä. Ison egonsa ja dominoivan luonteensa takia Jenny on ehdottomasti koulutettava ankarin ottein kuuliaiseksi ja nöyräksi. Väärin käsitelty ja ymmärretty Jenny on todellinen iso ongelmaeläin! Mutta koska Jenny on pentuaikoina mallikkaasti kasvatettu, on se yleensä yhteistyöhaluinen sekä rauhallinen seura- ja harrastuseläin, joka ostelee kavereilleen viinaa aina tilipäiviä juhliessaan.

Vapaa-ajalla Jenny toimii talonsa vahtikoirana, emonsa kantojuhtana Ikeassa, läheistensä terapeuttina ja ryyppykaverina sekä yleisenä seura- ja harrastuseläimenä. Jennyn suuresta oppimiskyvystä kertoo sekin, että uusin harrastusmuoto on yötä pitkin netissä (lue: ylilaudalla) kinasteleminen!

Lähde: Suomen Alpakkayhdistys ry, kyl mää vähän kopsasin. Ja kyllä, mun lempinimi on ihan aikuisten oikeesti laama.

Juuh elikkäs, harhauduin asiallisesta postausideasta huonon huumorin sivuraiteille. Ensi kerralla sitten, oon alkanut taas heräillä!

Breikki bloggaamisesta

Suunnitelmana oli pyhittää vaihteeksi krapulaton lauantaini kirjoittamiseen, mutta telkkarin tuijottamiseksi meni tämäkin. Mä en nyt hetkeen pysty enkä kykene, riippuvuus Simon Bakerin veijarimaiseen seksikkyyteen on vaan liian kova!

Vaikka mulla on koneeni syövereissä läjäpäin provosoivia muistioita, en ole aikoihin saanut mistään kunnollista otetta. Mulla on taas meneillään suhteellisen pahalaatuinen tulevaisuuskriisi – duunissa mätäneminen ei hotsita sitten yhtään, vaan hinku opiskella ja saavuttaa edes jotain on kova. Näillä fiiliksillä mä olenkin viime aikoina tihrustanut silmät verestäen näyttöä Photoshopin brusheilla raivokkaasti huitoen ja yrittänyt muutenkin hinkata osaamistani edes astetta kehittyneempään suuntaan. Siltikään mä en tiedä, aionko keväällä edes hakea graafiseen suunnitteluun. Yrittää voi tietysti aina, eihän siinä mitään häviä. Mutta tietäs nyt vaan, että mikä edes on se mun kutsumus!

Veri lentää, saatana.

Näillä mennään tovi jos toinenkin, mutta enköhän mä taas aktivoidu viimeistään kaikki Mentalistit tsiigailtuani (ja siinähän ei mun tahdilla kauaa nokka tuhise...). Tällä välin arvostaisin kovasti postausehdotuksia ja toiveita, haasteitakin ois ihan jees duunailla! Mikäli aihe iskee ja innostaa, mä olen kyllä taisteluasemissa valmiina suoltamaan tekstiä näppäistö sauhuten. ;)

Jees, palaillaan!

Teemaviikko: "Rakkautta ja tikkaria! Ei sotaa!"

Lainaotsikko Zanyan "Mary Sue tekee sen taas!" -ficistä, joka on legenda sieltä hauskimmasta päästä. Tällä viikolla mun tavoite oli siis pysytellä ihan vitun hyvällä tuulella – helppoa se ei ollut, mutta kyllä mää ainakin pariin otteeseen päivässä intouduin hymyilemään!

Maanantai

Kun takana on hauska ja sisältörikas viikonloppu, ei krapulassa työskentely juurikaan haittaa. Vaikka mä meinasin lauantaina saada lähestulkoon epilepsiakohtauksen kavereiden keikan valoshowsta, on heikäläisten musisointia vaan niin mieletöntä kuunnella. Tämäkin ilta mennyt pitkälti Aivottomien ihmisten tahtiin jammaillessa!

Tiistai

Sanokaa mua tärähtäneeksi, mutta verikokeet ja verenluovuttaminen on siisteintä ikinä. Mä vaan saan jotain sairasta nautintoa siitä, kun mun verisuonet kiristetään näkyviin, iho lävistetään neulalla ja putki täyttyy suorastaan kauniin punaisella verellä. Voisin helposti ravata ihan vaan huvikseni kaiken maailman verikokeet läpi ja nauttia ekstaasistani!

Keskiviikko

Netissä väittely ja provosointi jos joku on mun köyhän elämän suola ja pahemman luokan riippuvuus. Mikään ei ole mahtavampaa kuin se fiilis servattuasi vastapuolen kuusyks – ja se julma mielihyvä, jota tuntee huomatessaan toisen vetäneen nokkiinsa kokonaisen hernepellon oman heikon argumentaationsa kustannuksella. Oh dear.

Torstai

Mitä tekee Jenny, kun se saa huoneeseensa Elisa Viihteen ja sen mukana mahdollisuuden tallentaa ohjelmia ja tilata elokuvia? Pistää tallennukseen joka ikisen Avaran Luonnon seuraavan kahden vuoden sisällä ja katsoo niitä ilman housuja darrasapuskaa sisuksiinsa mättäen.  Tää on taivaallista.

Perjantai

Ilmeeni lukiessani Nalle-sedän runoja.

Mikäli mulla ei olisi maailman mahtavimpia duunikavereita, olisin taatusti hukuttautunut jumalattomalla metelillä rasva-altaaseen jo aikapäiviä sitten.  Tupakkatauolla uliseminen ja työn lomassa hassuttelu ovat mun duuniarjen kohokohtia, enkä mä muuten tosiaan kestäisi kaikkea sitä kiirettä ja kriisejä erinäisten koneiden räjähtelyistä nyt puhumattakaan. Jätkät ja tipuset hei, ootte parhaita! Ylläribonuksena täti Ruthille lämmin virtuaalihali, koska livenä kaulailu olisi vähän kiusallista... 

Lisäksi mulla on aika ihana salkkariholistikamu. Tältä tatuoidulta komistukselta irtoaa myös toinen toistaan romanttisempia runoja:

Sun herkän sielun demi paljastaa, ja viattomuutes nalle-setä valjastaa, kun saan jalkas ympärille mun kaulan, silloin ilosta ja hekumasta laulan, Mist vain sua voin kiinni ottaa, mist vaan tarttua, en sua ikinä kohtelis kuin yhden illan narttua <3

Tosin se on kyllä aika nenäkäs. Kirjaimellisesti.

Lauantai
Tunnustaudun rehellisesti ylidramaattiseksi huomiohuoraksi, eikä "mä haluun huomiota!" ole mun blistexillä kerrostetuilta huulilta mikään harvoin kuultu lause. Huomionkipeimpinä hetkinä mulla on tapa oksentaa ilmoille mitä aivokuollein sanatulva ja seurata suurella mielenkiinnolla vastapuolen reaktiota - ja koska mä olen näemmä haalinut ympärilleni lähes yhtä sekopäisiä ihmisiä, saan useimmiten vastaukseksi juuri sitä mitä tilasinkin. Sanaleikit ja verbaalinen hassuttelu pitävät mut näpäkässä vireessä niin töissä kuin vapaa-ajallakin, ja tämä päivä rullasi pitkälti vajaaälyistä meteliä taukoamatta ylläpitäen. Herkkua oli!

Sunnuntai

Tuplaliksa. Tästä minä nautin.

Koin heti aamusta pahalaatuisen hermoromahduksen huomattuani, että mut oli aikuisten oikeesti viskattu keittiön puolelle työskentelemään. Huonosti pidätellyistä raivonkyynelistä ja surkeasta käsien motoriikastani huolimatta selvisin kuitenkin aiheuttamatta sen suurempaa tuhoa (mitä nyt sabotoin muiden työskentelyä tiputtelemalla aikaansaannokset pitkin lattioita) ja nyt odotankin seuraavaa koitosta huomattavasti vähemmän kauhua tuntien. Hyvä ettei liikutuksen kyyneleet tirahtaneet, kun mun irrationaaliseen epäonnistumisen pelkoon ja täydellisyydentavoitteluun suhtauduttiin (kuten aina, tyhmä minä) ymmärtäväisesti ja kannustavasti – josta päästäänkin taas samaan kuin perjantaina, eli ihan vitun mahtaviin ihmisiin mun ympärillä. Nyt mun pitäisi viimeistään tietää, mitä funtsia heikoimpina hetkinä.

Muhkeana mansikkana täydellisen kakun päällä hokasin just, että mulla on peräti kaksi uutta lukijaa. Tuli ihan laittoman hyvä fiilis, kiitos teille!

Oodi asiakaspalvelijoille

Julkiselta Facebook-sivulta poimittua. Meni herne nenään.

Provosoiduin viimeinkin kirjoittamaan aiheesta, jonka tiimoilta tuuletan tunteitani ääneen noin viitenä päivänä viikossa.

Pari kuukautta takaperin todistin kaupassa asiakkaan vaihdevuosiraivareita koskien kaupan huonoa valikoimaa. Urheana asiakaspalvelijoiden valkoritarina kiepautin itseni suorastaan hämmästyttävän sulavasti kassalinjalle nuudelipakettia raivokkaasti heristellen ja avasin sanaisen arkkuni kuin tulen konsanaan - että näinköhän kohtelet sinua palvelevaa, mutta valitettavasti taikuuteen kykenemätöntä kassahenkilöä! Ei vaan mun kuullen, alahan täti pyytää anteeksi!

Mun päähän ei vaan mahdu se, kuinka jotkut kokevat oikeudekseen sylkeä päin asiakaspalvelijoita milloin mistäkin, yleensä hyvinkin mitättömästä syystä. Laitteiston äkillinen rikkoutuminen, kolari länsiväylällä tai tuotteen x loppuminen kun ei yleensä ole sen sinua palvelevan henkilön vika. Mä en ihan heti usko, että monikaan kassahenkilö väittää piruillakseen minitomaattien olevan loppu, tai että bussikuski rallittelisi aikansa liikenneympyrää, jotta saisit varmasti istua tovin perse kohmeessa pakkasessa.

Toinen yleinen harhaluulo tuntuu olevan se, että asiakaspalvelijat ovat jonkin sortin taikureita ja että kättä heilauttamalla saadaan laitteisto pelittämään, bussit aikatauluun ja safkat kultaisella tarjottimella pöytään kannettuina noin sekunnin murto-osassa. Inhimilliset erehdyksetkin tuntuvat toisinaan siltä, kuin olisit asiakkaan näkökulmasta vastuussa vähintään paloittelumurhasta. Ja kyllä nykyään pahan mielen tullen Iltalehden puhelinlinjat laulaa ja somessa noustaan komealla äläkällä barrikadeille.

Monet puolustautuvat vetoamalla asiakaspalvelijoiden töykeyteen. Itse näen asian pikemminkin niin, että metsä vastaa miten sinne huudetaan; koko päivän asiakkaiden suoranaista vittuilua katseltuaan ei hymy välttämättä ole enää yhtä herkässä, mutta nousee kyllä esiin vastapuolen osoittaessa hyviä käytöstapoja. Katsekontakti, hymyily, tervehtiminen ja kiittäminen tuntuu olevan monelle niin ylitsepääsemättömän vaikea yhdistelmä, että moista harvinaisuutta kohdatessa on pakko arvostaa.

Asiakaspalvelijan on toki syytä olla hieman paksunahkaisempi, mutta se ei oikeuta asiakasta suoranaiseen vittuiluun ja ylenkatsomiseen. Mun mielestä on vaan käsittämätöntä, että jotkut todella kehtaavat simputtaa niin nuoria kuin vanhempiakin asiakaspalvelijoita asioista, joille he eivät yksinkertaisesti voi mitään. Kyllä muakin sieppaa, mikäli kaupasta ovat paprikatucit loppu, mutta ei mulla tosiaan tulisi mieleenkään syytää kaipauksen täyttämää menkkarageiluani viattoman kassatyllerön niskaan. Mitään muuta en toivo, kuin ymmärrystä ja samanarvoista kohtelua kaikilta asiakkailta missä sitten ikinä asioivatkin.

Välillä tuntuu, että moni kuvittelee olevansa asiakaspalvelijaa ylempiarvoisempi. Jos mä jotakin kannatan, niin pakollista asiakaspalveluduunia jokaiselle vaikka työharjoittelun muodossa. Oppisivatpahan kuinka kanssaeläjiä kohdellaan, saatana.

Puolipidätteitä, puolipidätteitä

"21 syytä seurustella heppatytön kanssa" on vaan mun kiertoviestien ikuinen inhokki. Talikosta niille, jotka tätä lantaa jakelevat!

... Mun taso on alkanut laskea.

1. He eivät koskaan nalkuta, että kotona on sotkuista, koska ovat itsekin jatkuvasti paskaisia.

- Heppatyttöjen olematon hygienia on varmaan typerin yleistys ikinä. Kyllä mä vaan tunnen hevostelijoita, jotka kulkevat ympäriinsä (myös tallilla) viimeisen päälle laitettuna ja joille ykkösprioriteetti tallilta kotiutuessa on suihku ja muotovaahdon tärvääminen pyyhekuiviin hiuksiin. Urheilulaji ei määrittele hygieniaa tai sen puutetta, pässit.

2. He ovat tarpeeksi karaistuneita juodakseen maitoa suoraan tölkistä.

- Mulla tais jäädä ratsastusaikana jokin karaistuskurssi väliin, sillä mä kaadan maidot ja mehut ensin lasiin, sitten kurkkuun. Kuuluu tietääkseni hyviin käytöstapoihin etenkin silloin, kun sitä maitoa juovat muutkin.

3. Heillä on raudanlujat rakastajan reidet ja hyvä ryhti.

- Rankan tunnin jälkeen kyseessä ovat ennemminkin voimattoman lahnan reidet.

4. He ovat tottuneet vauhtiin ja vaaratilanteisiin, eivätkä pelkää olla kyydissäsi.

- Tiedä sitten, mitä kyytiä tällä tarkoitetaan... Anygays, hevosten kanssa koetuista vaaratilanteista huolimatta mä pelkään edelleen aivan jumalattomasti jopa skootterin kyydissä tönöttämistä. On se moottoritie pikkusen eri asia, kuin aidatulla kentällä spurttailu!

5. He eivät koskaan valita, että meikit ovat levinneet.

- Vitut, mää ainakin valitan!

6. Näet heitä jatkuvasti pelkissä tiukoissa vaatteissa.

- Makuja on monia, mutta itse olen aina suosinut lungin löysähköjä vaatteita myös ratsastaessa. Lisäksi mä olen aina pitänyt itseäni sen sortin mätisäkkinä, että ne joogapöksyt ovat jokseenkin kaukana imartelevasta.

7. He eivät käytä salaa luottokorttejasi kenkien ja mekkojen osteluun (loimet, harjat ja hevosvarusteet ovatkin sitten asia erikseen..).

- Mää käytän sun luottokorttias bissen osteluun.

8. He eivät koskaan kerkeä lihomaan muodottomiksi, joten voit aina esitellä heitä ylpeänä kavereillesi.

- Kerran viikossa ratsastavat saattavat paisua hyvinkin äkäseen, mikäli tuntien jälkeinen traditio on suunnata suoraan nakkikiskalle. Homma on – yllätys yllätys – kiinni pitkälti liikunnan määrästä ja siitä, mitä siellä kaakin selässä duunailee. Riisisäkkinä vetelehtiminen nyt ei tunnu edes reisissä.

9. He eivät koskaan jaksa riidellä turhasta tapeltuaan koko päivän hevosten kanssa.

- Auta armias, kun mä pääsen mittelemään voimiani jukuripääkaakin kanssa – sen jälkeen mun kaulaan voisi hyvinkin ripustaa koko loppupäiväksi "Räjähdysvaara!" -kyltin. Että kultsi hei, änäri seis, sohva mulle ja kita kiinni!

10. He ovat aina valmiita ratsastamaan.

- Hevosella kyllä, sillä se ei tule reisille tai kärsi impotenssista.

11. Ovat tottuneet haastaviin tyyppeihin jalkovälissään.

- Kieltämättä mun kilpailuhenkisyyttä tyydyttää sopivan itsepäinen ori, jota kurittaa tiukoin pohkein ja puolipitkin ohjin… Eiku?

12. Heillä on luja luonne, eivätkä paheksu kiroilua.

- Hevostaustasta ja lujasta luonteesta viis, sillä mä en turhia ärräpääserenadeja kuuntele sekuntiakaan. 

13. Tapeltuaan koko päivän hevosten kanssa, heillä ei ole mitään sitä vastaan että riepottelet heitä sängyssä.

- Mua ei tasan riepotella. Hienot naiset (kuten minä) vaativat kaunista ja kunnioittavaa kohtelua, tuoksukynttilöitä sekä pornonpunaiset satiinilakanat. Romanttinen musiikki on plussaa. Tajutkaa sarkasmi, pliis.

14. Ovat söpöjä ja himokkaita.

- Terve, oon susiruma frigidi.

15. Peräänanto ei ole heille tuntematon käsite, he jopa haluavat sitä.

- Tukkapöllyä ja hiekkapaperilla päällystettyä lannelelua sille, joka mun peräsimeen kehtaa kajota.

16. Tavallinen typykkä ei tee voltteja ratsastaessaan.

- Tyydyttäkää kaikki kaksimielisyytenne myös mielikuvilla pohkeenväistöistä ja takaosakäännöksistä. Tuun vielä kirjoittamaan hevosihmisten Kamasutran!

17. Kelpuuttavat ratsukseen jopa pallittoman tapauksen.

- Mun tapauksessa pallittomille vätyksille ei heru kuin kaverikorttia. Ovimatot ovat kurakoipien pyyhkimistä varten.

18. Ratsastavat mielellään luonnon helmassa tylsän sisällä jyystämisen sijaan.

- Heinäladossa rakastelusta voi saada myyräkuumeen ja niityllä kirmailusta borrelioosin!

19. Eivät kammoa hikeä, karvoja, pieruja ja kuolaa.

- Mikäli mun vällyissä harrastellaan kahta viimeksi mainittua, lentää äijä niskaperseotteella yläkerran ikkunasta pihalle. Mua ei myöskään hotsita ajatus kundin ryijyjen letittelystä taikka niihin kääriytymisestä. Normaalikarvainen mies mulle, kiitos!

20. He pukeutuvat säällä kuin säällä nahkasaappaisiin ja vartalonmyötäisiin housuihin.

- Mä pukeudun säällä kuin säällä elefantin värisiin verkkareihin ja lenkkareihin. Repikää siitä seksikkyyttä, saatana.

21. Sinun ei tarvitse arastella ehdotuksissasi, sillä heidän kotinsa pursuavat jos jonkinmoista piiskaa.

- Ainoa, jonka mä pystyn pikkutuhmasti kikatellen allekirjoittamaan. Vielä kun juoksutusraipan saisi…

Hauskaa pikkulauantaita kaikille! 

10 asiaa, joita mä en vaan handlaa

Vaikka mulla on (taas...) edessä kolmen päivän vapaaputki, olisi mun syytä painua pehkuihin jo pelkästään fiksun unirytmin nimissä. Mutta emmää osaa, kelloki vasta 00:15!

Demi-inspistä taas vaihteeksi. Kyllä syräntä lämmitti hoksata, että mä en välttämättä olekaan Espoon Viimeinen Tampio (elokuvateattereissa 06.06.16).

1. Peruskomppi

… on saletisti itse Saatanan tekosia. Mä en vaan kerta kaikkiaan ymmärrä, hoksaa, käsitä, tajua ja snaijaa, miten ne neljä raajaa saa järjesteltyä motoriikan symbioosiin Pertti Perus -kompin luomiseksi. Oon ihan varma, ettei se ole mulle edes fyysisesti mahdollista!

2. Kertotaulut

Niitä on aivan tajuttoman vaikea muistaa! Varsinkin 4x8 on mulle syystä tai toisesta aivan ylitsepääsemättömän hankala yhdistelmä. 32 vai 36, öö?!

3. Röyhtäiseminen

En osaa edes vahingossa. Vituttaa aina muutaman kerrospurilaisen ja limunlitkinnän jälkeen.

4. Hihnan lyhentäminen

Reppujen, laukkujen ja jopa rintsikoiden hihnat. Aina saa säätää hyvän tovin, ennen kuin handlaa mihin suuntaan kiskoa.

5. Oven lukkoon/auki säätäminen

Mihin perkeleen asentoon se kieli ja kahva pitää oikein kääntää?! Tätäkin saa veivata päivästä toiseen ja repiä siinä sivussa pelihousunsa tuhannen riekaleiksi. Ja oon tietenkin niin vitun käsi, että lukitsen itteni milloin mistäkin ulos lähes päivittäin.

6. Vasen ja oikea

Kun pitäisi kääntyä vasemmalle, kääntyy meikäläinen oikein reippaasti oikealle. Nykyään mulla on homma sentään snadisti paremmin hallussa, muistisäännöille iso kiitos! ("Vasen silmä on vanmainen, eli nyt käännytään tuonne!")

7. &-merkin piirtäminen

Mut osaan mää kyllä piirtää sen esimerkillisen oikeaoppisesti väärinpäin!

8. Aikojen ja päivämäärien muistaminen

Mä olen niitä ihmisiä, joille oma syntymäpäiväkin tulee aina vähän yllätyksenä. Mulla on aivan tajuttoman kehno muisti koskien kaikkea numeroihin liittyvää, oli sitten kyse perheenjäsenten merkkipäivistä, i’istä, työvuoron alkamisajasta tai omasta puhelinnumerosta. Duunissakin mulle on hoettu jo yli vuosi melkein päivittäin erästä tiettyä kellonaikaa – no arvatkaapa vittu kaksi kertaa, muistanko sitä nytkään.

9. Mittayksiköiden muuntaminen

Sentit mä voin vielä muuttaa metreiksi, mutta deka- ja hehtometrit voitte mun puolesta tunkea vaikka hiilihangolla perseeseenne.

10. Saksilla suoraan leikkaaminen

Omien sormien telomisen lisäksi leikkaan kaunista aaltoreunaa ihan apuviivankin kanssa. Vähän noloa pyytää vielä tämänkin ikäisenä äitiä avuksi leikkelemään kortit ja dokumentit...

Menolippu Mikä-mikä-maahan, kiitos

"Jenni, me ollaan julkisella paikalla. Täällä käyttäydytään."
- Höpsö toveri

Viikonlopun villiä teinimeininkiä häpeiltyäni kommentoi äiti, että viimeistään huomenna 20 vuotta täyttäessäni mun olisi viimeinkin syytä aikuistua. Mutta koska Peter Pan -syndroomaa ei noin vain paranneta, on mun korkea aika tunnustaa (ihan aikuisten oikeesti) olevani ikuisesti 12-vuotiaan tasolle jämähtänyt, ajoittain hyvinkin nokkava tenavanketku. Tiettyjen asioiden saralla mää en vaan suostu aikuistumaan!

Jos joku painaa mitä tahansa nappulaa, niin se olen perkele minä. Hississäkin mä revin pelihousuni suhteellisen rivakasti, mikäli joku vinkuvonkupentu vaatimalla vaatii saada painaa – ja taivas varjele niiden perheenäitien mulkoilua, kun mä estän tylysti pikku kullanmurun aikeet painamalla ensin!

”Märkä maali” ynnä muut ”älä koske”-kyltit lapsettavat mua niin auttamattoman paljon, että totta munassa sitä on pakko vähän tyyppailla ja iskeä tahmatassunsa juuri niihin pahimpiin töhniin ja mönjiin. Ko. anarkiapuuskia seuraa yleensä hyvinkin rasittava ”mun kädet on iha mäiskees!” -valitus.

Mäkkärissä parasta on Happy Mealin lelut. Tosin ilkeä äiti heittää niitä säännöllisin väliajoin roskiin, koska mulla on kuulemma ikävä tapa viljellä niitä ympäri kämppää…

Lätäköt ja sadetanssit – irtiotto aikuisuudesta. Vaikka mulla ei ole ollut kumisaappaita vuosikausiin, tilanteen salliessa mä kyllä intoudun lennättämään rapaa kuin 8-vuotias sottapyttyriiviö konsanaan. Haikeudella muistelen aikaa, kun spontaaneja sadetansseja eivät estelleet pakkelit naamassa ja vaivalla lakassa uitettu tukkareuhka.

Paperipussipäähineet ja pillit ikenissä (”mää oon mursu!”) on jokaiselle duunitoverille tuttuakin tutumpi näky, ja hassuttelukohtauksen iskiessä mua on miltei mahdoton komentaa tekemään mitään rakentavaa. Arvostaisin kyllä kovasti, mikäli vain saisin jatkaa vajaaälyisyyteni ilmentämistä esim. leikkimällä ja rakentamalla pahvilaatikkolinnoja – PALKALLISESTI!!!

Myös yleinen perseestä oleminen ja muiden härnääminen kuuluvat mun niin sanottuihin leipälajeihin. Kun yhdistää näpistelyn, nipistelyn, sarkasmin ja ironian mun pahimpaan riiviövirneeseen, sitä saa oikeasti itsekin miettiä, miksei porukka kisko mua tuntia turpaan tauotta. Oppisinpahan olemaan.

Loppuun vielä ilmapallot. Jos mä jostain olen katkera, niin siitä ettei mulle enää tarjota ilmapalloja ostareissa. Oikeesti, ilmapallot on jokaisen ihmisen perusoikeus ja ”lattia on laavaa” -leikki parasta ikinä!

Mutta mikäs tässä ikäkriisiin valmistautuessa, kun videoista pyörii Leijonakuningas ja limussa (no okei, siiderissä!) koreilevat eri väreissä vilkkuvat jääpalat. Hyvää synttäriä, minä!

Teemaviikko: "Nyt ottaa lettiin nuppiin koppaan kupoliin, risoo pännii nyppii hatuttaa potuttaa plus ne normaalit sukuelinvariantit"

Lopeta lukeminen jo tähän, mikäli parit vitut ja saatanat sinkoavat herkät hermosi tyystin raiteiltaan.

Koska mä päätin jo heti maanantaina olla koko viikon niin maan perkeleen huonolla tuulella, sain loistoidean (ahaha) naputella päiväkohtaisesti milloin mistäkin verenpainetta kohottavasta asiasta. Että sil viisii sit, saatana. "Oliks menkat" -heittoja odotellessa. 

Maanantai

Kuusivuoroisen työviikon alku sekä Peter Pan -syndrooma. Kouluhaut ovat taas alkaneet varsin messevästi –  eihän mulla ees ole harmaintakaan hajua mitä mä haluaisin Isoksi Tytöksi™ kasvettuani tehdä! Sieppaa olla näin saamaton vässykkä, joka ei osaa suunnitella tulevaisuuttaan seuraavan viikonlopun juomatarjontaa pidemmälle.

Ja toimittajakoulutus. Viime vuonnakin jäi valintakokeisiin pääsy kiinni YHDESTÄ (1) VITUN PISTEESTÄ.

Tiistai

Hurraa, terveydenhuolto. Soittelin kesäkuun alussa terveyskeskukseen oikeasta säärestäni, jonka varaan pystyin kivulta hädin tuskin astumaan. ”Syö buranaa ja lepää” -ohjeistuksen saatuani kärvistelin kinttuni kanssa about kuukauden, jonka jälkeen asioin työterveyden puolella. Röntgenissä hokasivat snadin murtuman sääressä, mutta seuraavana päivänä yleisen puolen kirurgilla meininki oli taas se sama ”jos nyt vaan venaillaan ja katsellaan, etköhän sä alle kuukaudessa taas loiki lailla villivarsan”.  Vaikka osa tätä purnausta on mun omaa jämäkkyyden puutetta (suuresta uhostani huolimatta ”nyt hoidatte mut kuntoon, jumaliste!” on mulle tyystin tuntematon lause…), on se silti niin maan perkeleen kumma, että mun ”lepäämällä paraneva” koipi on vieläkin kipeä eikä liikunnasta sovi näin ollen edes puhua. Nyt reippaat kolme kuukautta lepäiltyäni alkaa pikkuhiljaa riipiä!

Keskiviikko

Mistähän vitusta lähtien dösään on ollut naamaraja?! Tänään mun sateenraiskaama pärstä ei näemmä hotsittanut, sillä mut feidattiin tylysti pysäkille huitelusta huolimatta. Alan epäillä, että mukavat bussikuskit ovat vain satuolentoja. Vähän niin kuin tontut.

Töistäkin oli omput loppu, saatana.

Torstai

Ei kukko käskien laula - eikä Jenny hymyile. Mä en kerta kaikkiaan siedä sekuntiakaan komentelua, painostusta ja väkisin muiden kanssa samaan lampolaan (bääbää) ahtamista; vähäinenkin simputus herättää sillä siliän tien mun sisäisen uhmaikäisen lapsen, joka tekee kaiken lähes päinvastoin kuin pyydetään.  Jos mä jotain haluan, niin kukkia omassa pellossani vailla liiskaantumisen pelkoa.

Ja mitä vittua Sabotage tekee Idolsin tuomarina?! Se saa mun pelihousut repeemään.

Perjantai

"Yks mun vitun läski tatuoitu kaveri dissas gaypridee."

No ei vaiskaan, mun kaveri on vaan vähän höpsö. Mutta tänään mä olen tosiaan lukaissut parit uutiset ja onnistunut sen ansiosta kasvattamaan itselleni noin 159,9 senttisen mahtimelan keskelle otsaani.

Jani Salomaa järjestää Hetero Priden, koska ”media pakottaa kaikki suvaitsemaan seksuaalivähemmistöjä”

Ilmeeni lukiessani uutisia.

Tästä sen verran, etten mä voi kerta kaikkiaan uskoa tuon äijän olevan edes tosissaan. Jo pelkkä argumentointi on tasoltaan niin järkälemäisen surkeaa, etten mä edes harkitse muuttavani kantaani Hetero Priden suhteen. Katsotaan asiaa uudestaan sitten, kun mäkin olen lihaa syövä valkoinen heteromies, joka on päässyt kunnialla läpi legendaarisen Elämän Kovan Koulun. Kyllä sitten kelpaa puollustaa isäm maata homosaatiolta. Sieg Heil!

Työttömille tulossa työvelvoite

Tiivistän kantani lyhyesti facebook-päivitykseni muodossa: "Korkeasti koulutetuille todellinen nöyryytys. Vapaamatkustamisesta ja "emmä niiq mitää töitä jaxa" -asenteesta taas saisi sakottaa heittämällä rahahanat kiinni. Tällä tavalla, näin on marjat. (y)"

Lauantai

Ei helvetin kuustoista ja taivaan kakskyt tätä mun painojojoilua. Vielä viime viikolla mun ex-ratsastajan (miks mä luen tän koko ajan "rakastajan"?!) lössähtäneet kankut mahtuivat vielä täysin kivan kireisiin farkkupöksyihin, mutta tällä hetkellä musta tuntuu että mun alaruumista verhoavan kankaan puristus vie multa järjen ja hengen. Alan olla varma, että mä oikeasti lihon jo pelkän tuplajuuston ajattelemisesta.

Alahan koipi parantua, haluun lenkille.

Sunnuntai

Omaa rähmäkäpälyyttäni lukuun ottamatta (teloin töissä pikkurillini roskiksen reunaan…) mua ei ole harmittanut tänään pätkääkään. Usko-vitun-matonta, ehkä mä en olekaan menetetty tapaus!

Näihin fiiliksiin on hyvä lopetella. Varautukaa ensi viikolla positiivisuuspostaukseen!

Otsikon lainausmerkeissä oleva teksti on lainattu Virpi Hämeen-Anttilan kirjasta Suden vuosi. 

Ja todistettavasti käyntikortissasi “taiteilia”

Kuvapostaus, koska oon raivorunkannut jo pari tuntia blogin leveyksiä ja melkein tuhertanut itkua siksi, että varsinkin kuvat näyttävät typeriltä bloggerin keskittämisvaikeuksien takia. Tosin propsit siitä, että sain viimeinkin vaihdettua sivupalkin fontin päivämääräotsikosta poikkeavaksi omin pikku koodailuin! Kyllä tää tästä.

- - -

Ajattelin olla tänään aivan helvetin rohkea ja julkaista viimeinkin parit piirrokseni. Kahta ensimmäistä kuvaa lukuunottamatta on tuotanto vuosiluokkaa 2011-2009, sillä nykyään mun piirtäminen on jämähtänyt pahasti tyylikriiseilyn aiheuttamaan artblockiin ja yleiseen kiireeseen (lue: laiskuuteen).

Kuvien synkkyys menee tunnepiirtämisen piikkiin, koska mää en jostain syystä iloisena hirveämmin suttaa. Kai mulla joku teiniangstivaihekin oli (ja on edelleen, niisk), kuka tietää. Koiratyttöily sieppaa kans vähä, sääli ettei ees parit hevostuhrut olleet julkaisukelpoisia.

Elkäähän järkyttykö!

Art trade, Sirpaleen hahmo Rhota.

2009!

Ysiluokan kuvistunti, jee.

Furballcats on legenda. Tästä metsästysreissusta on tehty myös animaatio!

Onpa muuten tylsiä ja ykspuolisia kuvia. Pakko mun tiedostokätköistä on jotain muutakin löytyä, lisäilen jos natsaa!

Mä en enää ikinä...

• pelaa juomapelejä viinalla. Varsinkaan fuck the dealeria.
• sheivaa kännipäissäni kulmakarvoja kokonaan pois. Ne ei vieläkään kasva normaalisti!
• kävele kuutta kilometriä kotiin kaatosateessa ilman kenkiä.
• tee pirtelöitä tarkistamatta, että kaikki letkut ovat varmasti koneessa kiinni.
• anna humalaisten ihmisten tupeerata hiuksiani. Seuraavan aamun harjausoperaatio oli lievästi sanottuna AUTS!
• juo Gin Lemonia.
• ... tai Gambinaa.
• ... tai El Tiempoa.
• hyppää alas motarin kalliolta, koska "oikoreitti".
• juo litraa viinaa (ja rutosti muuta) yhdessä yössä.
• unohda pitsaa uuniin.
• ...tai spagettia liedelle, vaikka veitsellä leikattava spagettimöykky bravuurini onkin.
• sammu suihkuun sukat kintuissa ja viinapullo kainalossa.
• syö maksamakkaraa krapulassa.
• matkusta villin yön jälkeen julkisilla kotiin "tykkään isoista" -teksti otsassani.
• katso kauhuleffoja yksin keskellä yötä.
• pyöräile humalassa. Lopputulos on aina oja.
• kannusta äitiä luovaan ruuanlaittoon. Sain ikuiset traumat täytetyistä paprikoista.
• lähde "parille", mikäli seuraavana päivänä on töitä.
• värjää hiuksiani oransseiksi.
• ota työvuoroja vastaan humalapäissäni. Se siitä vapaaviikonlopusta, perkele!
• heitä puoliksi vahingossa tuntematonta julppia lihapasteijalla.
• lue Fifty Shades of Greytä. Paitsi ehkä muutaman sivullisen...
• kävele ympäriinsä pelkkään pyyhkeeseen kääriytyneenä ja tiputa sitä pikkuveljen kavereiden ollessa kylässä.
• heitä metelöivää naapuria kengällä. Ja juokse karkuun.
• keskity sisustuksen ääneen arviointiin vaakamamboa harrastaessa.
• ... tai nukahda kesken kaiken.
• sohaise tupakan tulipäällä jo valmiiksi äksyä ampiaista.
• aivasta päin hammaslääkärin naamaa niin kovaa, että sillä lähtee silmälaseista toinen sanka irti.
• nuku krapulaani pois työpaikan pukkarin lattialla.
• haasta riitaa snägärijonossa. Säälittävintä on nimittäin se, että mut komennettiin vain takaisin keittiöön...
• säädä jannun kanssa, joka ei hallitse edes peruskielioppia. Yhdys sana virheet saa mut näkemään punaista alta aikayksikön!
• naureskele hautajaisissa omalle mustalle huumorilleni.
• ... tai ylipäätään möläyttele spontaanisti hävyttömyyksiä.
• kirjoita postauksia vapisevana ja krapulaisena. Eihän tässä ole päätä eikä häntää.

En myöskään aio enää ikinä suostua kuvattavaksi humalassa.

Ja nyt tervetuloa skriivaamaan kommenttiboksiin kommelluksia, joita te ette ole aikeissa tehdä enää ikinä!

”Onko median välittämä ihannevartalokuva realistinen tavikselle?”

Ei ole.

”Miehen ihannevartalo on kovan työn takana, naisten tarvitsee vain olla mättämättä roskaruokaa turpaansa!” on rasittavan yleinen argumentti asiasta keskustellessa. Tottahan se on, että naisen ihannevartalo perustuu pääasiassa hoikkuuteen ja miehen taas kivikoviin vatsalihaksiin, mutta siitäkin huolimatta ihmettelen geenien vaikutuksen suoranaista vähättelyä. Mitähän kettua, darrapitsan väliin jättämiselläkö mä saan taiottua itselleni naisellisen lantion ja e-kupin hinkit?!

Itse koen naisen ihannevartalon hoikkana, mutta muodokkaana. Rintavarustuksen koon, kapean vyötärön ja leveän lantion takaavat tasan loistavat geenit, eikä poikamaisen suoraa kroppaa loihdita hekumallisen kurvikkaaksi sen enempää terveellisesti syömällä kuin reenaamallakaan. Tietyllä tapaa miesten ihannevartalokuvaa voisi sanoa jopa aavistuksen realistisemmaksi; vaikka lihasmassan kasvattaminen vaatiikin verta, hikeä ja kyyneliä, on huonoilla geeneillä siunattujen naisten taas mahdoton muuttaa luustoaan vallitsevien kauneuskäsityksien mukaiseksi. Enkä mä varmasti ole ainoa, jolla iskee laihdutuksen edetessä kiperä valintatilanne joko muotojen tai pyykkilautavatsan välillä. Kumpaakin en vaan voi saada ja se jos mikä nakertaa.

Vartalotyyppi itsessään sanelee jo niin paljon, että mun mielestä asiasta on käytännössä turha edes kinastella. Kivat geenit eivät mene aina tasan, eli median luoma ihanne voi tosiaan olla tavikselle täyttä utopiaa - niin miehelle kuin naisellekin. Lisäksi en koe kauneutta hoikkuuden tai lihaksien sanelemaksi, vaan jo pelkkä sympaattinen hymy painaa vaakakupissa niin maan perkeleesti enemmän.

Kaunista sunnuntaita kaikille, mää meen keräilemaan kaaottisia aivojani ja valmistautumaan henkisesti huomiseen työpäivään...!

Kovat jätkät ottaa haasteet vastaan

Mulle nakattiin blogihaaste osoitteesta http://liddda.blogspot.fi/.  Legenda kertoo, että haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

Haasteen säännöt

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen

3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille

4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa

5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut

6. Ei takaisin haastamista

11 asiaa meitsistä

1. Olen demittäjä ja häpeällisellä tavalla jopa ylpeä siitä

Demin kautta blogiin eksyneille tämä tuskin tulee yllätyksenä. Nimimerkin bustanneille morjens, selvittäkääs vielä mun salainen identeetti. ;)

2. ”Mun sängyn alla on mörkö!”

Auta armias, kun meikäläinen saa viettää laatuaikaa ylhäisessä yksinäisyydessään tässä kaksikerroksisessa kämpässä. Silloin jokainen ulkoa kantautuva rasahdus ja putkiston kurlutus saa mut hyppimään pitkin seiniä, oli sitten päivä tai yö. Pimeän tullen mä taas kurkin sängyn alle yhtä pakonomaisesti kuin naiivina neljävuotiaanakin, vaikka mun sänky on ollut jo monia vuosia miltei lattianrajassa kiinni. Pakko silti tsekkaa, onhan niitä laihojakin murhamiehiä!

3. Tykkään nukkua yksin

Mulla on toivoton kompleksi sen suhteen, ketkä mun vieressä saavat nukkua. Pahimmillaan moinen on silloin, kun oma sänky pitäisi jakaa jonkun kanssa – siis mää en vaan kerta kaikkiaan siedä sitä, että mun vieressä kuorsataan, kuolataan ja ryövätään peittoa mun herkästi palelevan ruhon yltä. Toki löytyy niitäkin poikkeuksia, joiden sylissä mä voin vetäistä kerrassaan kauneusunet yhtään kiukuttelematta, mutta 98% tapauksista saa aamulla huomata sen karun faktan, että meikäläinen nukkuu mieluummin sikiöasennossa kivikovalla lattialla kuin koko sängyn valtaavan korisijan vieressä.

4. Kössin kaiken, mitä ei ole pultattu kiinni

Matkamuistojen keräilystä kännikleptomaniaan. Oon vaan ihan tajuton varastelemaan kaikkea pientä kengännauhoista tulitikkuaskeihin ja joka ryyppyreissun jälkeen löytyy mun taskusta vähintään yksi jollekin muulle kuuluva epämääräinen objekti. Pahimpia näpistelyni kohteita ovat stenkut ja kynät.

5. ”Missä mää oon?”

Äidillä on aina tosi negatiivinen asenne, kun saan päähäni paljastaa lähteväni liikkeelle yksin. Oon kova tyttö eksymään milloin minnekin oli sitten kyse kuinka tutusta paikasta tahansa. Pahimmat kartalta hukkumiset ovatkin tapahtuneet itse pääkaupungissa, jossa mää en oikeasti vain kykene suunnistamaan edes Kampista Foorumiin ilman mutkia ja kiertoreiteiksi paljastuneita oikopolkuja. Ja Foorumin vessa, se on ihan jossain toisessa ulottuvuudessa?!

6. Mulla on vakava rikossarjariippuvuus

Oon auttamattoman koukussa rikossarjoihin. Kaikki CSI:t, The Mentalist, Ilman johtolankaa, Todistettavasti syyllinen… Täydellisessä sluibauspäivässä on ripaus kaikkia.

7. ”Sataa, sataa, ropisee…”

Mulla on ollut jo ihan penskasta asti ongelmana se, etten kerta kaikkiaan pysty nukkumaan sateella. Jo vähäinenkin ripotus ikkunalautaan saa mut kieriskelemään sängyssä itsetuhoisia ajatuksia hautoen eikä uni tule tasan niin kauan kun taivalta tippuu vettä.

8. ”No jos nyt yhdet hömpsyt!”

Blogipostauksia on kiva kirjoitella pienessä sievässä. Kokeilkaa vaikka!

9. Toisinaan on kiva hippeillä

Taas yksi lapsuudesta jäänyt tapa; pikkulinnut ynnä muut pihalle veivinsä heittäneet elukat on pakko haudata lähimetsään juhlallisten menojen kera. Voi siinä parit kyyneleetkin päästä tirahtamaan, mikäli edesmennyt räkättirastas on kokenut brutaalin kuoleman eivätkä edes omaiset ilmesty hautajaisiin. Onhan se piru vie surullista!

10. Kärsin toispuoleisesta kasvohalvauksesta

Eli toinen puoli kasvoistani on halvaantunut miltei kokonaan. Tapahtumaketju sai alkunsa alle vuoden ikäisenä, kun mun silmä alkoi vain yllättäen jumittamaan milloin minnekin ilmansuuntaan. Leikkauksen ansiosta säilyi mun henki ja suupielen hermot, mutta siitä ylöspäin (silmä, kulmakarva jne.) mä en pysty liikauttamaan mitään. Eikä mun vasen silmä mene kokonaan kiinni, mikä on joidenkin mielestä niinQ ällöö ja friikkii. 

Ihailkaa toki kaksinaamaisuuttani:

11. Sain töissä ”Vuoden 2012 Asiakkaiden pokailija” -tittelin

Pakko oli, kun pistää moinen paperilappunen silmään mun rönsyävältä ilmoitustaululta. Enkä mä edes yrittänyt iskeä sitä (söpöä) perheenisää!

11 haastajan kysymystä

1. Miksi aloit bloggaamaan?

Sinänsä paha kysymys, koska alun perin tässä taisi olla jotain ideaakin. Muotoiltakoot nyt niin, että mulla on tarve huomiohuorata ja saada ääneni kuuluviin – mikä siis olisikaan bloggaamista parempi tapa! Sanakin alkaa mennä perille, sillä yhä useampi tovereistani on jo kännipäissään tunnustanut lukevansa blogiani. Terve teille, ootte tasapuolisesti ihania!

2. Ketä/keitä ihailet ja miksi?

Äitiä. On se vaan kova muidu; elänyt villiä nuoruutta bäkkäreillä bailaten ja siitä tasoituttuaan punkenut maailmaan kolme kaaoshenkistä tenavaa.  Yhä se vaan pyörittää tomerana pyykkiä ja makaronilaatikkoa eikä valituksen sanaa kuulu!

3. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?

Haitallinen, ärsyttävä, ympäristölle vaarallinen.

4. Entäpä blogiasi?

Sekametelisoppa, ulivalivittu, verbaalioksennus.

5. Mistä pidät itsessäsi?

Oon oppinut vasta viime aikoina arvostamaan sitä, että mä ilmaisen vitutustani hymyilemällä. Asiakaspalvelutyössä aika näppärä ominaisuus!

6. Mikä on suosikkijuhlapyhäsi ja miksi?

Pääsiäisessä on munaa.

7. Suosikkiblogisi tällä hetkellä?

Naapurintyttöä naidaan on edelleen huippu, vaikka kuollut onkin.

8. Kolme merkittävintä tapahtumaa elämässäsi?

Niin henkilökohtaista, että on mun suunnattoman vaikea olla vetämättä tätä vitsiksi. Yritetään edes; Isä paljastui isäpuoleksi, sama henkilö adoptoi mut ja se kun mun paksuun kalloon taottiin, että mä olen heikoista hetkistäni huolimatta aika voittaja.

9. Ammattisi/haave-ammattisi?

Tällä hetkellä olen media-assitentti (ja töissä pikaruokalafkassa...), haaveena journalisti tai kirjailija.

10. Mitä teit kesällä 2013?

Kiukuttelin ja itkin, riehuin ja nauroin. Tein töitä, lomailin Amsterdamissa ja sluibailin armottomasti niin kotosalla kuin hikisissä baareissakin. Kokonaisuudessaan mulla on ollut aika hassu ja tietyllä tapaa tapahtumarikas kesä, eli tätä muistellaan vielä vuosienkin päästä!

11. Suosikkipaikkasi koko maailmassa?

Meiän talon katolla on aika lungia poltella kessua ja miettiä henkeviä.

11 kysymystä haastettaville 

(Mä kyllä yritin ottaa tän vakavasti....)

1. Kumpi tulee päälle, juusto vai leikkele?

2. Onko sinulla riippuvuuksia?

3. Omistatko mitään kallista ja samalla turhaa?

4. Onko sinulla hassuja lempinimiä?

5. Viimeisin näkemäsi uni?

6. Millaiset yllätyspippalot pitäisit parhaalle ystävällesi?

7. Osaatko derivoida?

8. Onko sinulla arkipäivisin mitään aamurutiineja ja jos on, niin mitä?

9. Suurin toiveesi/haaveesi?

10. Uskotko yliluonnolliseen?

11. Minne sukat katoavat pesun jälkeen?

Haastettavat blogit

1.Pienen Shiban Elämää

2. Luckily the world is on my side

3. So close that you don't even see this far

4. Chase your dreams

5. Life, love and laughter in spain

6. Mitä sopuli tekee?

7. Loveismi

8. All in the name of...

9. Niittyleijona

10. BITCHKABOOM

11. Hakuna Matata

Arvatkaa vain kaksi kertaa, kaivoiko tämä blogielämästä ulapalla oleva tampio haastettavat demi.fi:n blogiosastolta. Itsepähän mainostelitte! :D

Pojat pilaa demimäisen fiilixen

❞ joomie 06.07. 23:57 (1/150)

Syrjäydyn tahallani tästä yhteiskunnasta naisettomuuden takia. En siis aio koskaan edes hakea töitä. Ja kenen maksettavaksi tämä tulee? No, tietenkin työssä käyvien naisten, koska miesten työttömyysprosentti on isompi kuin naisten. Kiva olla teidän naisten elättinä. Itsehän tämän aiheutitte kaikilla torjumisillanne. ❝

Olipa kerran demi.fi ja… Eiku hei, mitä vittua mä just luin?

Yksi sana: verbaalioksennus. Lisää sanoja: Miten ylilaudalta karanneiden katkerokundien voi olla niin tolkuttoman vaikea ymmärtää, ettei parinvalinta perustu järkeen? Joo, me naisethan syrjitään niin kutsuttuja betapoikia silkkaa ilkeyttämme.

Mää en vaan näe minkään maan logiikkaa siinä, miksi syyllistää naisia (tai ylipäätään ketään) torjunnasta ja nirsoilusta. Siis ihan oikeasti, jos ei vain tunne toiseen oikeanlaista vetoa, on mielestäni turhaakin turhempaa syytää katkeruuttaan toisen niskaan ja kiukutella maailman tappiin asti inhimillisestä kykenemättömyydestä taikoa tuosta vain esiin suuria tunteita ja roihuavaa intohimoa.  Vai miten on, pitäisikö sitä ihan tosissaan hankkia perheauto ja löytöeläinkodin sekarotupiski henkilön kanssa josta ei oikeasti edes välitä? Molemminpuolisen välittämisen sijaan on siis ihan okei seurustella vain seurustelun vuoksi?

En koe itseäni nirsona, mutta kyllä se tunteiden herääminen tiettyä särmää vaatii. Se on ihan sama, oletko sä strategisilta mitoiltasi parillakymmenellä sentillä varusteltu seteleissä kylpevä adonis – jos mä en pudottele tavaroita sun seurassa silkasta ihastusjännäilystä, on pelisi pelattu ja hellurei. Vaikka katkeruudessaan kierivät betapojat toisin kuvittelevatkin, mä en ihan tosissani pysty päättämään kenestä viehätyn. Loppujen lopuksi mä en oikeastaan edes tiedä, mitkä ominaisuudet miehissä tarkalleen ottaen saavat mun sukat pyörimään. Järkihän tästä on kaukana, pitää vain olla sitä jotain!

Kieltämättä olisi toki aika helkkarin siistiä, jos vois huomenna heräillessä päättää diggailla sitä tasapainoista unelmien heppitelinettä, jota äitikin kutsui oikein mukavaksi pojaksi. Raastaa se munkin kylmää sydäntä hoksata kerta toisensa jälkeen rämpivänsä samassa turhautuneisuuden turpeessa vallattoman ja välinpitämättömän kundin jäljiltä. 

Vaan miksi mä kuolaan lukuisten mahalaskujen jälkeenkin niiden vallattomien ja välinpitämättömien perään?

Itsevarmuus. Se on kuumaa kamaa, pojat!

Mua inspanneen keskusteluketjun voi lukea täältä. Keksi sille, joka spottaa mun ei-niin-salaisen nimimerkin. :D

Parhaalle kaverille

Hau, vuf ja mur!

Mä olen Tessa, kohta 10-vuotias labradorinnoutaja, joka asustaa samassa paritalonpätkässä itse blogin pitäjän kanssa. Koska me ollaan parhaita kavereita aina ja ikuisesti, ajattelin kertoa hieman itsestäni.

Sitä sanotaan, että vastakohdat vetävät puoleensa. Mä olen eri mieltä, sillä me ollaan Jennyn kanssa aika samiksia eikä siltikään saada toisistamme tarpeeksemme. Toisin sanoen olen energinen ja ikuisesti lapsenmielinen äksypää, jolta ei oveluutta ja temperamenttia puutu. Voitte siis vain kuvitella, mitä kaikkea me Jennyn kanssa keksitään.

Me ollaan kovia tyttöjä riekkumaan! Jenny pelaa mun kanssa palloa, leikkii piilosta, haastaa juoksukilpailuihin ja paaaaljon muuta. Aina meno ei kuitenkaan ole niin hulvatonta - välillä Jenny joutuu pulaan vieraiden ihmisten kanssa, mutta useimmiten olen pelastamassa tilanteen pelottavalla murinallani ja haukahduksillani. Tosin yleensä Jenny väittää, ettei hätää oikeasti ole...

Jennyn mukaan en ole stereotyyppinen labbis. Puolustan kotiani ja etenkin Jennyä viimeiseen asti, enkä pidä vieraista elleivät omistajani heitä hyväksy. Olen myös kova kiukuttelemaan poikakoirille, vaikka välillä näytänkin kiusallani vihreää valoa suoran torjumisen sijaan. Leikkimistä ja painimista vastaan mulla ei ole mitään, ja intoudunkin helposti rallittamaan pitkin kyliä tuhatta ja sataa. Lenkkeillessä en tarvitsisi lainkaan hihnaa, sillä pysyttelen kuuliaisesti omistajieni vierellä. Muutamaan kertaan olen tosin heidät hukannut, kun mokomat ovat yllättäen menneet piiloutumaan puiden ja kivien taakse. Nauraneet vielä makeasti paniikilleni, julmurit.

Vaikka olen muiden mielestä jo vanha, ei se näy ulospäin kuin harmaantuneesta kuonostani. Jennyn tapaan kärsin valtaisista energianpuuskista, joita myös "herp derp"-kohtauksiksi kutsutaan. Ennen vanhaan Jenny otti mut mukaansa juoksemaan, mutta nykyään joudun jäämään kotosalle kortisonikuurin takia, joka rasittaa sydäntäni. Olen koko ikäni kärsinyt allergiasta, jonka aiheuttajaa ei vieläkään tiedetä.

Sohvalla löhöily ei kuitenkaan haittaa mua; päin vastoin diggaan lepäillä koivet reteästi kohti kattoa. Pienempi sohva on mun paikka, sillä isommalle sohvalle mulla ei ole kuulemma mitään asiaa.  Tosin välillä nukun siellä yöni ja siirryn perheen pään heräillessä huomaamattomasti lattialle. Jenny tietää sen, mutta se ei kerro muille.

Tykkään tosi paljon pehmoleluista. Lempileluni on Jennyn antama musta koirapehmo, jota nimitetään yleisesti "pennuksi". Muita suosikkejani ovat Fasu-fasaani, Aapu-ankka ja valtaisa karvapallo. Olen myös labradorimaisesti hyvinkin kaikkiruokainen, mutta parhautta ovat "juustopäivät", jolloin Jenny palaa töistä mukanaan juustohampurilaisia. Saan aina yhden kädestä syötettynä suolakurkkuineen päivineen. Lellityksi väittävät, vaikka omasta mielestäni olen kova muidu.

Mulla on paljon lempinimiä. On Tepua, Tepsutinta, Teppanaa, Pösilöä, Riemuidioottia ja Kinttua. Viimeiseksi mainittu on kuultavissa lähinnä Jennyn suusta, mitä lie vihjaa...

Loppuun vielä itse bloggaajan valitsemia kuvia, joissa mä kuulemma ilmennän höpsöä luonnettani. Söpöä, eikös?