Menolippu Mikä-mikä-maahan, kiitos

"Jenni, me ollaan julkisella paikalla. Täällä käyttäydytään."
- Höpsö toveri

Viikonlopun villiä teinimeininkiä häpeiltyäni kommentoi äiti, että viimeistään huomenna 20 vuotta täyttäessäni mun olisi viimeinkin syytä aikuistua. Mutta koska Peter Pan -syndroomaa ei noin vain paranneta, on mun korkea aika tunnustaa (ihan aikuisten oikeesti) olevani ikuisesti 12-vuotiaan tasolle jämähtänyt, ajoittain hyvinkin nokkava tenavanketku. Tiettyjen asioiden saralla mää en vaan suostu aikuistumaan!

Jos joku painaa mitä tahansa nappulaa, niin se olen perkele minä. Hississäkin mä revin pelihousuni suhteellisen rivakasti, mikäli joku vinkuvonkupentu vaatimalla vaatii saada painaa – ja taivas varjele niiden perheenäitien mulkoilua, kun mä estän tylysti pikku kullanmurun aikeet painamalla ensin!

”Märkä maali” ynnä muut ”älä koske”-kyltit lapsettavat mua niin auttamattoman paljon, että totta munassa sitä on pakko vähän tyyppailla ja iskeä tahmatassunsa juuri niihin pahimpiin töhniin ja mönjiin. Ko. anarkiapuuskia seuraa yleensä hyvinkin rasittava ”mun kädet on iha mäiskees!” -valitus.

Mäkkärissä parasta on Happy Mealin lelut. Tosin ilkeä äiti heittää niitä säännöllisin väliajoin roskiin, koska mulla on kuulemma ikävä tapa viljellä niitä ympäri kämppää…

Lätäköt ja sadetanssit – irtiotto aikuisuudesta. Vaikka mulla ei ole ollut kumisaappaita vuosikausiin, tilanteen salliessa mä kyllä intoudun lennättämään rapaa kuin 8-vuotias sottapyttyriiviö konsanaan. Haikeudella muistelen aikaa, kun spontaaneja sadetansseja eivät estelleet pakkelit naamassa ja vaivalla lakassa uitettu tukkareuhka.

Paperipussipäähineet ja pillit ikenissä (”mää oon mursu!”) on jokaiselle duunitoverille tuttuakin tutumpi näky, ja hassuttelukohtauksen iskiessä mua on miltei mahdoton komentaa tekemään mitään rakentavaa. Arvostaisin kyllä kovasti, mikäli vain saisin jatkaa vajaaälyisyyteni ilmentämistä esim. leikkimällä ja rakentamalla pahvilaatikkolinnoja – PALKALLISESTI!!!

Myös yleinen perseestä oleminen ja muiden härnääminen kuuluvat mun niin sanottuihin leipälajeihin. Kun yhdistää näpistelyn, nipistelyn, sarkasmin ja ironian mun pahimpaan riiviövirneeseen, sitä saa oikeasti itsekin miettiä, miksei porukka kisko mua tuntia turpaan tauotta. Oppisinpahan olemaan.

Loppuun vielä ilmapallot. Jos mä jostain olen katkera, niin siitä ettei mulle enää tarjota ilmapalloja ostareissa. Oikeesti, ilmapallot on jokaisen ihmisen perusoikeus ja ”lattia on laavaa” -leikki parasta ikinä!

Mutta mikäs tässä ikäkriisiin valmistautuessa, kun videoista pyörii Leijonakuningas ja limussa (no okei, siiderissä!) koreilevat eri väreissä vilkkuvat jääpalat. Hyvää synttäriä, minä!