sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Näin asioit pikaruokaravintolassa

1. Käytä jonotusaika hyödyksi esimerkiksi näpertämällä kännykkääsi tai mulkoilemalla paheksuvasti työntekijöitä. Tilaustasi ehdit miettiä vuorosi tullessakin, eikä etenkään kiireaikoina kukaan pahastu pähkäilysi aiheuttamasta odottelusta.

2. Etuile jonossa ja tuohdu siitä huomauttavalle työntekijälle.

3. Peruuta autokaistalle. Viimeistele suorituksesi porhaltamalla tuhatta ja sataa parkitusalueen STOP-merkin ohi.

4. Älä tuhlaa aikaasi kassatyöntekijän tervehtimiseen. Myös esimerkiksi "kiitos" on täysin yliarvostettua!

5. Tilaa jotain, joka kuuluu kilpailevan ketjun valikoimaan. Vänkää ja valita, kun tuotetta ei ole.

6. Tilatessasi puhu puhelimeen. Elehdi paheksuvasti, mikäli kassatyöntekijä kehtaa keskeyttää kysymällä esimerkiksi ateriaan kuuluvaa juomaa.

7. Vuorosi tullessa seiso parin metrin päässä ja puhu mahdollisimman hiljaa. Hermostu, mikäli kassatyöntekijä ei kuule.

8. Maksaessasi väistä kassatyöntekijän ojennettua kättä ja paiskaa kolikkosi tarjottimelle noukittavaksi. Autokaistalla sen sijaan laita rahat luukulle, jotta tuuli voi varmasti tarttua seteleihin.

9. "Pieni lasku" ja "ei mene verotukseen" -vitsit ovat aina yhtä uniikkeja. Käytä niitä.

10. Mikäli tilauksessasi on useampia juomia, mainitse ne saatuasi haluavasi kaikki ilman jäitä.

11. Älä kuuntele kassan kerratessa tilausta. Suivaannu, mikäli tilauksesta puuttuu jotain.

12. Kiireaikoina oleta kassan kantavan tarjottimesi pöytään. Mikäli tarjottimia on useampia, istu paikoillasi äläkä tee elettäkään auttaaksesi.

13. Vältä salityöntekijän siivoamia pöytiä. Sen sijaan istu sinne, jossa siivoamaan ei olla vielä ehditty. Valita sotkusta.

14. Jemmaa suolakurkut, nuo itse Saatanan luomukset, mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin. Taulut, kaihtimet ja penkkien välit ovat kaikki okei, ja työntekijät suorastaan ratkeavat riemusta nämä taitavasti piilottamasi aarteet bongatessaan.

15. Valehtele odotusaikasi määrästä. 10 minuuttia tuntuu varmasti 30 minuutilta.

16. Anna tuotteiden jäähtyä pöydässä vähintään puoli tuntia. Valita niiden olevan kylmiä.

17. Huomauta henkilökunnan vähäisyydestä. Kunnon asiakaspalvelija osaa kyllä jakautua kahteen, ellei jopa kolmeenkin osaan.

18. Kun huomaat työntekijän kantavan tuotteita pöytään, valehtele tilanneesi juuri ne. Seuraa käsi housuissa, kuinka kassatyöntekijää ryöpytetään tuotteiden oikean ostajan puolesta.

19. Jätä tarjottimesi pöytään. Näin tarjottimen siivoaminen jää joko työntekijöille tai seuraavalle asiakkaalle, kun taas itse voit marssia rehvakkaasti ulos ravintolasta.

20. Lähtiessäsi laita ravintolan ovet lukkoon. Tätä jäynää arvostavat niin työntekijät, kuin sisälle pyrkivät asiakkaatkin.

Ja ei, mulla ei ole lainkaan hiekkaa sinne kuulumattomissa paikoissa eikä katkeruus syö sisintäni. Tämän kirjoittaminen kirvoitti lähinnä lievästi väsyneitä hihityksiä, koska ihmiset ovat kaikessa ajattelemattomuudessaan lähinnä hassuja. Rakkautta ja hampurilaisia, ei sotaa!

2 kommenttia :

  1. Minulla on hiekkaa vaikka missä! Kirjoitin tässä keväällä blogia omasta työstäni joka on hyvin lähellä sun kenttää. Mukana löytyy linkki, jos epäkorrekti ja ilkikurisen kyynistynyt maailmankuva työhönsä kyllästyneeltä burnoutilta kiinnostaa. Autokaista kutsuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nyt on kuule tosi tuttu blogi! Tai siis, koskaan en ole katkeruuspäissäni rankan duunipäivän jälkeen mennyt, lukenut ja samaistunut....

      Poista