![]() |
Ja tämähän on napattu Wikipediasta. |
Jenny, jota myös Laamaksi kutsutaan, kuuluu ihmismäisistä piirteistään huolimatta kamelieläimiin alpakoiden, guanakojen ja vikunjoiden lailla. Jenny on erään amerikkalaistyylisen perheravintolan perinteinen tyhjäntoimittaja ja ranskalaisboksien kantojuhta; se pystyy kantamaan jopa kaksi laatikkoa kerrallaan, vaikka ei olekaan kovin varmajalkainen, saati sitten vähään tyytyvä työntekijä. Sen ruuantarve on noin neljäsosa hevosen annoksesta ja se hairahtuu usein hyvin epäterveelliseen ravintoon. Pääosan sen ravinnosta muodostaa ruisleipä ja emon tekemä makaronilaatikko. Jenny asustaa Espoossa.
Kooltaan Jenny on melko pieni. Sen säkäkorkeus on 159,9 cm, paino vitusti liikaa. Ison egonsa ja ylvään ryhtinsä ansiosta se antaa usein vaikutelman huomattavasti kookkaammasta eläimestä. Väriltään Jenny on vaalea, mutta kuontalo on aika tumma.
Jennyn luonne on eloisa ja temperamenttinen. Se oppii mieluusti uusia temppuja. Sylkemisestään ja kiukuttelustaan kuuluisa Jenny syyllistyy kuitenkin edellä mainittuihin vain tuntiessaan olonsa ahdistelluksi tai kinastellessaan perheensä kanssa ruuasta. Useimmiten erimielisyydet ratkaistaan painilla, luunapeilla tai korvia raastavalla äläkällä. Ison egonsa ja dominoivan luonteensa takia Jenny on ehdottomasti koulutettava ankarin ottein kuuliaiseksi ja nöyräksi. Väärin käsitelty ja ymmärretty Jenny on todellinen iso ongelmaeläin! Mutta koska Jenny on pentuaikoina mallikkaasti kasvatettu, on se yleensä yhteistyöhaluinen sekä rauhallinen seura- ja harrastuseläin, joka ostelee kavereilleen viinaa aina tilipäiviä juhliessaan.
Vapaa-ajalla Jenny toimii talonsa vahtikoirana, emonsa kantojuhtana Ikeassa, läheistensä terapeuttina ja ryyppykaverina sekä yleisenä seura- ja harrastuseläimenä. Jennyn suuresta oppimiskyvystä kertoo sekin, että uusin harrastusmuoto on yötä pitkin netissä (lue: ylilaudalla) kinasteleminen!
Lähde: Suomen Alpakkayhdistys ry, kyl mää vähän kopsasin. Ja kyllä, mun lempinimi on ihan aikuisten oikeesti laama.
Juuh elikkäs, harhauduin asiallisesta postausideasta huonon huumorin sivuraiteille. Ensi kerralla sitten, oon alkanut taas heräillä!
miksei sul oo enempää lukijoita?! oot aina nii ihana:D
VastaaPoistaLiika feimeys nyt olisikin vähän vaivaannuttavaa, sillä mä en loppujen lopuksi ole niin huomiohuora kuin annan ymmärtää. :D
PoistaMutta itse olet, kiitos. ♥