Lopeta lukeminen jo tähän, mikäli parit vitut ja saatanat
sinkoavat herkät hermosi tyystin raiteiltaan.
Koska mä päätin jo heti maanantaina olla koko viikon niin
maan perkeleen huonolla tuulella, sain loistoidean (ahaha) naputella
päiväkohtaisesti milloin mistäkin verenpainetta kohottavasta asiasta. Että sil viisii sit, saatana. "Oliks menkat" -heittoja odotellessa.
Maanantai
Kuusivuoroisen työviikon alku sekä Peter Pan -syndrooma.
Kouluhaut ovat taas alkaneet varsin messevästi – eihän mulla ees ole harmaintakaan hajua mitä mä haluaisin Isoksi Tytöksi™ kasvettuani tehdä! Sieppaa olla
näin saamaton vässykkä, joka ei osaa suunnitella tulevaisuuttaan seuraavan
viikonlopun juomatarjontaa pidemmälle.
Ja toimittajakoulutus. Viime vuonnakin jäi valintakokeisiin
pääsy kiinni YHDESTÄ (1) VITUN PISTEESTÄ.
Tiistai
Hurraa, terveydenhuolto. Soittelin kesäkuun alussa
terveyskeskukseen oikeasta säärestäni, jonka varaan pystyin kivulta hädin
tuskin astumaan. ”Syö buranaa ja lepää” -ohjeistuksen saatuani kärvistelin
kinttuni kanssa about kuukauden, jonka jälkeen asioin työterveyden puolella.
Röntgenissä hokasivat snadin murtuman sääressä, mutta seuraavana päivänä
yleisen puolen kirurgilla meininki oli taas se sama ”jos nyt vaan venaillaan ja
katsellaan, etköhän sä alle kuukaudessa taas loiki lailla villivarsan”. Vaikka osa tätä purnausta on mun omaa
jämäkkyyden puutetta (suuresta uhostani huolimatta ”nyt hoidatte mut kuntoon,
jumaliste!” on mulle tyystin tuntematon lause…), on se silti niin maan
perkeleen kumma, että mun ”lepäämällä paraneva” koipi on vieläkin kipeä eikä
liikunnasta sovi näin ollen edes puhua. Nyt reippaat kolme kuukautta
lepäiltyäni alkaa pikkuhiljaa riipiä!
Keskiviikko
Mistähän vitusta lähtien dösään on ollut naamaraja?! Tänään mun sateenraiskaama pärstä ei näemmä hotsittanut, sillä mut feidattiin tylysti pysäkille huitelusta huolimatta. Alan epäillä, että mukavat bussikuskit ovat vain satuolentoja. Vähän niin kuin tontut.
Töistäkin oli omput loppu, saatana.
Torstai
Ei kukko käskien laula - eikä Jenny hymyile. Mä en kerta
kaikkiaan siedä sekuntiakaan komentelua, painostusta ja väkisin muiden kanssa
samaan lampolaan (bääbää) ahtamista; vähäinenkin simputus herättää sillä siliän
tien mun sisäisen uhmaikäisen lapsen, joka tekee kaiken lähes päinvastoin kuin
pyydetään. Jos mä jotain haluan, niin
kukkia omassa pellossani vailla liiskaantumisen pelkoa.
Ja mitä vittua Sabotage tekee Idolsin tuomarina?! Se saa mun pelihousut repeemään.
Perjantai
"Yks mun vitun läski tatuoitu kaveri dissas
gaypridee."
No ei vaiskaan, mun kaveri on vaan vähän höpsö. Mutta
tänään mä olen tosiaan lukaissut parit uutiset ja onnistunut sen ansiosta
kasvattamaan itselleni noin 159,9 senttisen mahtimelan keskelle otsaani.
 |
| Ilmeeni lukiessani uutisia. |
Tiivistän kantani lyhyesti facebook-päivitykseni
muodossa: "Korkeasti koulutetuille todellinen nöyryytys.
Vapaamatkustamisesta ja "emmä niiq mitää töitä jaxa" -asenteesta taas
saisi sakottaa heittämällä rahahanat kiinni. Tällä tavalla, näin on marjat.
(y)"
Lauantai
Ei helvetin kuustoista ja taivaan kakskyt tätä
mun painojojoilua. Vielä viime viikolla mun ex-ratsastajan (miks mä luen tän koko ajan "rakastajan"?!) lössähtäneet kankut
mahtuivat vielä täysin kivan kireisiin farkkupöksyihin, mutta tällä hetkellä
musta tuntuu että mun alaruumista verhoavan kankaan puristus vie multa järjen
ja hengen. Alan olla varma, että mä oikeasti lihon jo pelkän tuplajuuston
ajattelemisesta.
Alahan koipi parantua, haluun lenkille.
Sunnuntai
Omaa rähmäkäpälyyttäni lukuun ottamatta (teloin töissä
pikkurillini roskiksen reunaan…) mua ei ole harmittanut tänään pätkääkään.
Usko-vitun-matonta, ehkä mä en olekaan menetetty tapaus!
Näihin fiiliksiin on hyvä lopetella. Varautukaa ensi viikolla positiivisuuspostaukseen!
Otsikon lainausmerkeissä oleva teksti on lainattu Virpi Hämeen-Anttilan kirjasta Suden vuosi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti