Avataanpa näin alkuun käsitteen ”sisäinen kauneus” merkitystä. Se ei
tarkoita sitä, ettei luonteesta löydy vian häivääkään. Vaikka kaikkien
luonteenpiirteiden kauneus on katsojan silmässä, pääsee silkalla mukavuudella
ja toisten huomioon ottamisella huomattavasti perseilyä pidemmälle. Sisäinen
kauneus merkitsee mulle henkilökohtaisesti sitä, että sun mahtava luonteesi on se
pääasiallinen syy hengailla kanssasi. Viis ulkonäöstä, rahasta ja sosiaalisesta
statuksesta, jos sulla vaan on luonne paikallaan.
Tilanne: tapaat uuden ihmisen, jonka ulkonäkö ei varsinaisesti silmiäsi
miellytä. Tutustuessasi henkilöön paremmin huomaat löytäneesi oikean aarteen;
tässäpä vasta mahtava luonne! Ei kun hetkinen, eihän se enää niin pahalta näytäkään…
En varmasti ole ainoa, jolle näin on muutamaankin otteeseen käynyt. Miellyttävä
luonne lisää rutosti viehättävyyttä. Jos sä olet totaalinen kusipää ja naamat
vaihtelee kahden välillä, niin kyllä mä ihan satavarmasti huomaan sen ruman
kyömyn klyyvarissasi hyllyvistä alleistasi puhumattakaan. Sama toimii toisin
päin; vaikka mä alkuun hiljaa mielessäni irvistelisin pärstäkertoimellesi,
saatat mukavaksi havaitun luonteen myötä muuttua hyvinkin hyvännäköiseksi. Näin
se ihmismieli vaan toisinaan toimii.
Vaikka ”sisäinen kauneus” on käsitteenä vähän höntisti muotoiltu (mun perna
on kauniimpi ku sun!), mulla ei ole vaikeuksia ymmärtää ajatusta sen takana. Sisäistä
kauneutta on olemassa. Sellaisten ihmisten kanssa on helppo olla, vaikka
ajoittain taistelisikin elämästä ja kuolemasta liiallisen nauramisen takia.
Näin jälkeenpäin tuntuu melkein absurdilta, että on joskus arvioinut
tiettyjä ihmisiä ensi näkemältä suorastaan rumiksi. Mitähäh, nehän on
suorastaan adoniksia ja missejä?!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti