Positiivisuus on päivän sana

Vastaisku (vähän vanhentuneelle) inholistalle. Nyt siis listaillaan kivoja juttuja niin että paukkuu!

Piirtäminen

Vaikka pää ei kestä ja tekniikkaa ei ole, on piirtäminen mitä loistavin tapa purkaa tunteita. Se vaan on aina yhtä siistiä saada aikaan itseään tyydyttävä luonnos – joka tosin menee pilalle sillä siliän tien kun päästään itse rajaamiseen. Lukuisista itkupotkuraivareista huolimatta on piirtäminen vaan niin kivaa!

Kirjoittaminen

Tätä ette varmasti osanneet odottaa! Toinen mahtava purkautumiskeino, jota pitäisi vaan muistaa harrastella useammin. Kirjoitusinnostani on kiittäminen muutaman vuoden takaista mahtavaa ficcailijaa, jonka tekstin kauneutta ihailen vielä tänäkin päivänä tippa linssissä. Tsemppinä toimi aikoinaan myös yläasteen ihana äidinkielenopettaja, joka ovelasti kehuillaan ja kannustuksellaan nakitti mun elämäntehtäväksi kirjan kirjoittamisen. Kyllä te vielä joskus löydätte lähikaupan kassan pokkarihyllystä mun rappioromantiikkaa ja erotiikkaa tihkuvan halvan opuksen!

Syöminen

Pizzaa, hampurilaisia, sipsejä, makaronilaatikkoa… Mää kyllä syön sunkin ruuat.

Nukkuminen

Koska kärsin tätä nykyä jonkinasteisesta unettomuudesta, arvostan vapaapäivien 15 tunnin uniputkia niin maan perkeleesti. Krapulakin on aina jees, koska se antaa hyvän syyn koisia koko päivän. Lisäksi mun sänky on vaan paras mesta ikinä. Kantsii tulla kokeilemaan!

Väittely

Mikään ei ole parempaa, kuin käydä syvällistä väittelyä asiansa osaavan henkilön kanssa. Rakastan keskustella ja avata mieltäni uusille näkökannoille – puhumattakaan siitä, kun saa jonkun toisen katsomaan asioita aivan uudelta kantilta. Jee!

Henkinen höykytys

On ihan okei olla vähän hupsistupsis. Mä vaan saan ihan jumalattomat kiksit siitä, jos joku vastaa mun piruiluun takaisin samalla mitalla ja saa pelkällä verbaalisella lahjakkuudellaan mut nöyrästi polvilleni. Tulkaahan siis haastamaan!

Bussin stop-nappulan painaminen

Kyllä, tässä asiassa mä olen jämähtänyt lapsen tasolle. Mutta kun mää haluan painaa! Etenkin muiden puolesta; kun toinen kohottaa kätensä, on allekirjoittaneella aina tulipalokiire ehtiä painamaan ensin vaikka oma pysäkki olisi vielä monien mailien päässä. Siinä sitä sitten virnistellään oikein itsetyytyväisesti moisen kujeilun jälkeen. Ähäkutti, ehdinpäs ensin.

Suihkussa laulaminen

Naapureille vessaviihdettä, ei ole meinaan kovin paksut seinät meillä. Naapurin sedän virnuilun määrästä päätellen kuulostan virtahevolta merihädässä.

Ratsastaminen

Heppatyttöilyni alkoi jo 3-vuotiaana talutusratsastuksen muodossa ja jatkui siitä iloisesti vuoteen 2011 asti. Ikävää on ilmassa, mutta muut elämän kuviot eivät vain anna periksi. Kyllä mä vielä joskus ostan oman ponin!

Alkossa käyminen

Siellä vaan törmää niin upeisiin pulloihin! KUN mulla joskus on rahaa kuin roskaa, ostan jokaisen nätin pullon hyllyjä koristamaan. Piste.

Hassut nimet, sanat & lauseet

Mua vaan niin riemastuttaa ajatus siitä, että rakkaassa kotomaassamme asustaa muutama Pulla-niminen tallaaja! Sanojen ja lauseiden taivuttelu sekä uudelleen muotoilu ovat mulle myös järkälemäisen suurta huvia; vähän tuunausta ja hullunkurisia synonyymejä joka toiseen lauseeseen ihan vaan jotta mä voisin hykerrellä itsekseni omalle hulvattomuudelleni. Muutamien sananparsien ansiosta tietyt ihmiset pitävät mua pikkusen kummallisena.

Musiikki

En pärjäisi yhtäkään dösämatkaa ilman rakasta mp3-soitintani. Vaikka musiikkimakuni on tiivistettynä rockpainotteista, on soittimeni valikoima laidasta laitaan ja laitojen yli. Biisejä jokaiselle mielialalle ja sitä rataa.

Syksy

Koska synttärit on aina jees! Lisäksi luonnon lakastumista on jokseenkin kiehtovaa seurata. Melankolista? Emmänytiiä.

Tilipäivä

Nyt mä ostan sen ponin! Kierros kaikille!

Humiseva Harju

Rakkauteni ko. kirjaan perustuu siihen, että kyseessä on rakkaustarinan sijaan pikemminkin vihatarina. Sitä vaan jaksaa lukea vuodesta toiseen yhä uudelleen ja uudelleen.

Simon Baker

The Mentalist torstaisin maikkarilla klo 21.00. Laita kumisaappaat jalkaan, mikäli on asiaa Jennin huoneeseen. Siellä on kyseisen fanitytön jäljiltä vähe kosteeta...

Sonera-mies

Eli Ilkka Villi, joka melkein sai mut vaihtamaan liittymää. En potkis sängystä, siinä on vaan sitä jotain…

Loppujen lopuksi tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomiin. En mää ihan toivoton tapaus ole!

Ruokkivaa kättä ei purra

Mähän muuten puren.

Otsikon kultaakin kalliimpi elämänohje ei vain uppoa paksuun kallooni sitten millään. Olin mä sitten töissä tai vapaalla, on mulla paha tapa suhtautua apuun torjuvasti ja kiukkuisesti.  Mikään ei ole vaikeampaa kuin myöntää itselleen, että tässä asiassa mä nyt en välttämättä pärjää yksin.

”Mä en tarvitse apua”-ajatusmalli on juurtunut mun päähän niin tajuttoman syvälle, että mä valehtelematta työskentelen kokopäiväisesti päästäkseni siitä eroon. Tätä nykyä mä osaan valtaosan ajasta käyttäytyä kuin normaalit ihmiset ja jopa pyytää apua, mutta aina toisinaan onnistun kiihdyttämään itseni totaalisen yhteistyökyvyttömäksi riitapukariksi. Etenkin silloin, kun ajattelen vainoharhaisesti mua aliarvioitavan.

Pidemmän päälle todella rassaavaa. Miten apua voi oppia ottamaan vastaan ilman, että manaa päässään toisen vilpittömän avuliaisuuden alimpaan helvettiin? Miksen mä vaan tyydy hymyilemään nätisti ja kiittämään, vaan yllyn parhaimmassa tapauksessa uhoamaan kuin skini grillijonossa? Mistä tää käytös juontaa juurensa? Miksi mä en huonoimpina päivinä hyväksy muilta ihmisiltä edes yleistä ystävällisyyttä?

Ja loppuun; onko mulla kohtalotovereita? Vaikka mä olen viimeisen vuoden aikana oppinut hallitsemaan pään sisäistä elämääni roimasti paremmin, herää aina välilllä ajatus että mä oon sosiaalisen kanssakäymisen suhteen pikkusen pöpi päästäni. Taidot on hallussa, mutta välillä vaistot vaan vie.

”Sisäinen kauneus on rumien ihmisten paskapuhetta”

No ei muuten varmana ole.

Avataanpa näin alkuun käsitteen ”sisäinen kauneus” merkitystä. Se ei tarkoita sitä, ettei luonteesta löydy vian häivääkään. Vaikka kaikkien luonteenpiirteiden kauneus on katsojan silmässä, pääsee silkalla mukavuudella ja toisten huomioon ottamisella huomattavasti perseilyä pidemmälle. Sisäinen kauneus merkitsee mulle henkilökohtaisesti sitä, että sun mahtava luonteesi on se pääasiallinen syy hengailla kanssasi. Viis ulkonäöstä, rahasta ja sosiaalisesta statuksesta, jos sulla vaan on luonne paikallaan.

Tilanne: tapaat uuden ihmisen, jonka ulkonäkö ei varsinaisesti silmiäsi miellytä. Tutustuessasi henkilöön paremmin huomaat löytäneesi oikean aarteen; tässäpä vasta mahtava luonne! Ei kun hetkinen, eihän se enää niin pahalta näytäkään…

En varmasti ole ainoa, jolle näin on muutamaankin otteeseen käynyt. Miellyttävä luonne lisää rutosti viehättävyyttä. Jos sä olet totaalinen kusipää ja naamat vaihtelee kahden välillä, niin kyllä mä ihan satavarmasti huomaan sen ruman kyömyn klyyvarissasi hyllyvistä alleistasi puhumattakaan. Sama toimii toisin päin; vaikka mä alkuun hiljaa mielessäni irvistelisin pärstäkertoimellesi, saatat mukavaksi havaitun luonteen myötä muuttua hyvinkin hyvännäköiseksi. Näin se ihmismieli vaan toisinaan toimii.

Vaikka ”sisäinen kauneus” on käsitteenä vähän höntisti muotoiltu (mun perna on kauniimpi ku sun!), mulla ei ole vaikeuksia ymmärtää ajatusta sen takana. Sisäistä kauneutta on olemassa. Sellaisten ihmisten kanssa on helppo olla, vaikka ajoittain taistelisikin elämästä ja kuolemasta liiallisen nauramisen takia.

Näin jälkeenpäin tuntuu melkein absurdilta, että on joskus arvioinut tiettyjä ihmisiä ensi näkemältä suorastaan rumiksi. Mitähäh, nehän on suorastaan adoniksia ja missejä?!