Todistin taannoin duunissa tilannetta, jossa kassajonossa vanhempi pariskunta kauhisteli takanaan vuoroaan odottavien, noin 15-vuotiaiden pojankloppien ("nykynuorten") käytöstä. Itsehän en poikien tirskumisesta häiriintynyt, mutta suivaannuin toki sitäkin enemmän käytöstapojen suoranaisesta puuttumisesta - tämän vanhemman polven haahkaparin kohdalla, tietysti. Seuraavana vuorossa olleet pojat sen sijaan kyllä tervehtivät ja kiittivät, murjaisivatpa vielä parit vitsitkin työpäivääni piristämään.
Löyhää huumoriarvoa tilanteelle antoi se, että monet nuorten käytöksestä valittavat (useimmiten keski-ikäiset ja siitä ylöspäin) ovat itse jo pelkkänä ikäryhmänä jokaisen asiakaspalvelijan painajainen mitä huikeisiin empiirisiin tutkimustuloksiini tulee. Pahimmatkin kendojonnet ja -pissikset saa kyllä kiittämään, mutta auta armias kun tiskille liihottaa yli neljän kympin hujahtanut matami koinsyömässä turkiksessaan - ääni kyllä riittää tilauksen lausumiseen, muttei missään nimessä sen pidemmälle. Että nykymummot ja -papat hei, opetettiinko niitä käytöstapoja ollenkaan silloin muutama vuosikymmen sitten?
Vaikka mä olen muutaman ns. pullamössöpenskan tavannutkin, en käsitä ainaista vonkumista nykynuorten huonokäytöksisyydestä ja turmeltuneisuudesta. Että niin, ei sitä muutama vuosikymmen sitten todellakaan maisteltu pirtua alaikäisenä, heitetty norttia huuleen tai lemmitty juhannusyönä pilkkopimeässä navettaa vasten! Ehei, siihen aikaan hiihdettiin parikyt kilsaa kouluun sudet kannoilla ja vapaa-aikana katseltiin, kuinka perunat jäätyivät kyökin nurkassa! Ja kyllä käpylehmiä väsäiltiin hirsien veisatessa, eihän tuohon aikaan mitään älyluureja ollut!
On aika diilata sen faktan kanssa, että teinit uhmaavat ja rellestävät sukupolvesta toiseen. Nykytilanteen voisi jopa katsoa entistä paremmaksi, sillä nuoret tuntuvat suosivan kouluttautumista aiempaa enemmän, lapset hankitaan vanhempina ja alkoholinkäyttö on sitten viime kuuleman laskussa. Nykyaika medioineen tarjoaa myös vanhemmille lohta ja hummeria suorastaan tuputtamalla tietoa lasten kasvatuksesta ja kehittymisestä. Kun vielä kupeidensa hedelmää kouliessaan muistaisivat, että jokaisella meistä on pahimmassa teinikriiseilyssään oma uhmansa, kapinansa ja halu seikkailla - ja tulee olemaan yhä uudelleen sukupolvesta toiseen.
P.S Onks kukaan muu huomannut, että aivot jämähtää offline-tilaan koko loppupäiväksi päikkäreiden jälkeen?! Tää teksti lievästi sanottuna rönsyää.
![]() |
Onneksi meillä ysärilapsilla oli sentään rakentavaa tekemistä. |
Ihan samaa mieltä! Kyllä pistää nakertamaan kun kuulee moitittavan "nykyajan nuorten" huonoa käytöstä, varsinkin kun tämä valitus tulee liian usein niiltä jonoja ohittelevilta ja vihaisesti mutisevilta vanhuksilta. Jo antiikin Kreikasta asti aikuiset ovat kauhistelleet nuorempiaan, eli en usko että nuoriso sattuu juuri nyt olemaan se turmeltunein sukupolvi joka syöksee ihmiskunnan turmioon.
VastaaPoistaLisäksi nuo samat kääkät kritisoivat myös kuinka nuoret eivät kunnioita vanhempiaan. En minä ainakaan kunnioita ketään vain sen vuoksi, että on nykyteknologian ja -lääketieteen aikana onnistunut ikääntymään. Kyllä se kunnioitus ansaitaan omalla käytöksellään, eikä sitä ainakaan minulta saa nurisemalla ja katselemalla nenänvartta pitkin vain, koska satuin syntymään jokusen vuosikymmenen arvon kääpää myöhemmin.
Kyllä me nyt turmellutaan, elämmehän sentään tuhoisan nopeasti kehittyvän teknologian aikaa! Niinku oikeesti, ellen mää sitte passivoidu älypuhelimeni äärellä, mut kyllä löytää videopelien kasvattaman aggression kourissa nakkikiskalta haastamassa riitaa. Kyllä näin on marjat!
PoistaMut siis tosissaan, vastaukseni on jyrkkä "älä muuta viserrä!" Justiinsa viime viikolla sain kuulla kaupan kassajonossa sen ikiaikaisen ihanan luennon vanhempien ihmisten kunnoittamisesta, kun eräs harmaahapsinen sai täpötäysine ostoskoreineen päähänsä kiilata karkkipussia pitelevän pikkutytön. Pakkohan mun oli asiasta huomauttaa, törkeä nykynuori kun olen. :D