Vanhojen arvioiden selaaminen avasi silmäni siihen, että verbaalinen lahjakkuus on ollut mussa vallitsevaa aina. Jo päiväkotiajoista asti on kielellistä ilmaisuani kuvattu sanoilla "rikas" ja "värikäs". Olin kova mimmi kuuntelemaan erilaisia satuja ja tarinoita, jotka heijastuivat lennokkaisiin ja luoviin leikkeihini. Mielikuvitukseni oli jo tuolloin aivan oma maailmansa, jonne muilla ei ollut asiaa.
Jenny leikkii usein yksikseen, koska ryhmässä ei ole toista lasta, joka pystyisi Jennyn tavoin eläytymään sadun maailmaan - yhteisleikistä tulee helposti tönimistä ja tuuppimista, kun kaveri ei leikikään Jennyn mielikuvituksen mukaan. - Päivähoidon arvio
Heti ensimmäisestä luokasta asti oli selvää, että äidinkieli on - ja tulee olemaan - osaamisalueistani vahvin. Nousukiito alkoi heti ensimmäisistä kömpelösti tavutetuista sananparsista ja eipä aikaakaan, kun lukemisesta tulikin tärkeä harrastus ja ajanviettotapa. Kirjojen maailman innoittamana olinkin ala-asteen luokanopettajan mukaan varsinainen satutäti viihdyttävine tarinoineni, jotka kertoivat lievästi misantrooppisessa ulosannissani lähinnä eläimistä ja luonnosta.
Kahdentoista vanhana alkoi kirjoittamiseni samaan jo vakavasti otettavan harrastuksen sävyjä liittyessäni erääseen foorumipohjaiseen roolipeliin. Vaikka pelattavat olivatkin susia, kehitin hahmoni pitkälti omaan persoonaani ja tunteisiini nojaten. Yhdessä nettituttavani Tiinan kanssa loimme katkeransuloisen tarinan susiparista nimeltä Riga ja Lucas, ja vuosien varrella kevyesti aloitettu pelaaminen syventyi pitkäksi ja vaiherikkaaksi kahden sukupolven tarinaksi.
No johan nyt oli. Ilmeettömät, mustareunaiset silmät kapenivat entisestään suurikokoisen suden kulmien kohotessa kysyvästi ja riutuneita kasvoja koristava häijy virne leveni entisestään tuon silmäillessä muukalaista ylimielisesti korkeuksistaan. Uroksen silmissä nartulla näytti olevan muutama mutteri enemmän kuin hukassa. Mitäs väänteli naamaansa kuin mikäkin palikka. Etäisen huvittuneesti tuo yskähti toisen kommunikointiyrityksille ravistellen sitten kuin säälien päätään.
- Ei irtoa, vai? hopeaturkki tokaisi päin naamaa muka pahoittelevaan sävyyn. Virne tuon kasvoilla muuttui ymmärtäväistä jäljitteleväksi uroksen kallistaessa päätään. Kuin kokeillen tuo otti vielä pari suurieleistä, tarkoituksellisen hidasta askelta kohti harmahtavaturkkista seuraten huolellisesti toisen ruumiinkieltä.
Säälittävää. Vieraan olemus oli tosiaankin omiaan yllyttämään jo valmiiksi häijyä sutta. Nyt jo miltei tungettelevan lähelle päästyään siristi Whisper kullankeltaisia silmiään tarkoituksenaan ärsyttää ja häiritä toista läpitunkevalla tuijotuksellaan. Suu avautui uroksen lipaistessa nopeasti kuivunutta verta suupieliltään ja uhkaava hymy paljasti jälleen väläyksen valkeista hampaista.
- Ihme retiisi, kyllä sulla äsken itekseen juttu luisti, Whisper tokaisi muka ystävälliseen sävyyn siirtäen painoaan tyynesti toiselle etutassulleen. Sanojensa päätteeksi viirusilmä naurahti odottamattoman kovaa, saaden aikaan miltei kauhuelokuvamaisen efektin naurun kaikuessa kolkosti muuten äänettömässä rakennuksessa. - Pelitystä vuodelta 2008
Roolipelaamisen ohessa kirjoitustyylini kehittymiseen vaikutti suuresti sen aikainen idolini, Harry Potter -fanfictionia kirjoittava Zsanya. Tällöin tyylisuuntani muuttui hieman aiempaa yksityiskohtaisemmaksi ja melankolisemmaksi, joka upposi kuin veitsi voihin yläasteen äidinkielenopettajaamme. Peruskoulun päättäessäni tulinkin luvanneeksi, että raivaan tieni kirjailijaksi vaikka kynsin ja hampain.
Luovan tarinoinnin lisäksi mielipide- ja asiatekstit ovat aina olleet mulle helppoa kauraa. Mä en koe vaikeaksi perustella omaa arvomaailmaani tai mielipiteitäni, vaikka ne kuinka sotisivatkin vallitsevia asenteita vastaan. Mututuntumalla mä en kuitenkaan käyskentele, vaan etsin tarvittaessa väitteideni tueksi raudanlujaa ja todistettua faktaa. Mielipideteksteissä harrastan surutta silkkaa provokaatiota ja toisinaan jopa sarkasmin sävyttämää trollailua, joka on loppujen lopuksi yllättävän vapauttavaa tärkeiksi kokemieni aiheiden kohdalla.
Mitä kirjoittaminen sitten mulle näin henkilökohtaisesti merkitsee? Se on tapa rentoutua, purkaa ajatuksia, päästellä paineita. Kirjoittaminen valtaa mielen kokonaisvaltaisesti, irrottaa arjesta. Sitä fiilistä ei pysty edes sanoin kuvailemaan, kun uppoutuu elämään täysin omassa maailmassaan, jossa rajana ei ole edes taivas - silloin on helppoa antaa mennä, antaa lentää.
Jumaliste, että mää diggaan kirjoittaa.
