Tasa-arvoinen avioliittolaki on homojen hommaa

Näin alkuun haluan korostaa, että mä olen henkeen ja vereen valkoinen, lihaa syövä heteronainen. Koskaan en ole edes kännipäissäni saman sukupuolen edustajaan kajonnut, ja koen tietysti vähemmänkin esteettisen miesvartalon hekumallista ampiaisvyötäröä ja tissiparia viehättävämpänä. Olen 100 % hetero. Tunti turpaan tauotta sille, joka muuta kehtaa väittää.

Mitä tasa-arvoiseen avioliittolakiin tulee, en pysty pienessä ja ahtaassa mielessäni edes käsittämään tätä joka tuutista pursuavaa homojen propagandaa, jota myös homosaatioksi kutsutaan. Mielestäni rekisteröidyn parisuhteen tulisi takakontin tuuppaajille riittää. Jo pelkkä ajatuskin siitä, että mokomat alempiarvoiset nakki- ja lettukestitsijät jakaisivat meille normaaleille ihmisille kuuluvat oikeudet, saa punttini tutisemaan pelosta. Miten itseään suvaitseviksi kutsuvat ituhipit eivät tänä herran vuonna 2011+3 tajua sitä, että homous on luonnotonta, syntiä ja ennen kaikkea ällöttävää? En vaan voi olla ajattelematta sitä, mitä ne makuuhuoneessaan tekevät.

Kyllä ihan oksettaa ajatella, että pian samaa sukupuolta olevilla pareilla voi olla jo samat juridiset oikeudet, sama sukunimi ja ennen kaikkea lapsia. Lapsi tarvitsee isän ja äidin, eivätkä homot tunne kuin saman sukupuolen edustajia. Homot eivät myöskään pysty hankkimaan luonnollisesti lapsia, joten täten adoptio-oikeus on syytäkin evätä. Raudanluja argumenttini ei kuitenkaan ole ristiriidassa hedelmöityshoitojen tai adoptiota hakevien heteroparien suhteen, sillä he sentään ovat normaaleja. Ja sitä paitsi, lapsen kehityshän voi vaikka dramaattisesti häiriintyä, mikäli viattomien silmien eteen eksyy näky kahdesta isukista harrastamassa kikkelimiekkailua!

Sukupuolineutraalissa avioliitossa pelottaa, kauhistuttaa ja kuvottaa myös se, että heteroavioliitot menettävät merkityksensä ja arvonsa. Mitä sitten tapahtuu meidän Johanna Tukiaisen tyyliin elävien, mutta silti normaalien ihmisten hetken mielijohteesta solmituille parin kuukauden avioliitoille?!

Suvaitsevaisuus on tässä se, joka on mennyt mailikaupalla liian pitkälle. Kyllä se nyt vaan on niin, että mikäli tasa-arvoinen avioliittolaki menee läpi, haluavat vähemmistöt seuraavaksi naimisiin lemmikkieläintensä kanssa. Eipä aikaakaan, kun "vuf" on jo uusi "tahdon"!!!

Te kaikki muut 100 % heterot, taistelkaamme yhdessä homosaatiota vastaan!

. . .

Terve teille, joilla meni sarkasmin sävyttämä provosointipläjäys ohi. Tosielämässä allekirjoittanut on tasa-arvoisen avioliittolain kannalla, sillä päteviä argumentteja lakialoitetta vastaan ei ole. Eikä mua henkilökohtaisesti voisi vähempää kiinnostaa kuka kenenkin kanssa kähisee, kunhan vain kyse on molemminpuolisesta suostumuksesta kahden päätöksentekoon kykenevän ihmisen välillä.

Sen sijaan tuomitsen ahdasmielisyyteen kiedotun konservatiivisuuden sekä pörröisten käsirautojen käytön. Ei ole nippusiteiden voittanutta.

Ällöö.

Voi juku mikä lauantai

Täten ilmoitan, että mä myllään tätä blogia nyt ihan huolella. Hyvät uutiset ovat ne, että blogiarkistossa pystyy taas liikkumaan ilman sivun päivittymistä (mä en tajua miten mä edes sain sen koodin rikki...), sisältö on leveydeltään symmetrisempi ja postauksien alalaidasta pääsee nykyään ruksittelemaan jotain tyhmää toimintohässäkkää. Lisäksi jatkossa meinaan porskuttaa yhdellä kuvakoolla (ihan tosissani yritän tyytyä näihin leveyksiin!) ja koittaa muutenkin panostaa visuaalisuuteen edes snadisti enemmän.

Vastapainoksi mulla on toki myös huonoja uutisia. Vanhojen postausten luettavuus saattaa tulla vähän kärsimään mitä kuviin tulee, sillä mä olen ihan liian laiska käyttämään koko settiä uudelleen kuvanmuokkausohjelman läpi. Onneks tää ei oo sentään kuvapainotteinen blogi, muuten oisin lirissä.

Hyvityksenä tästä paskanjauhamisesta julkaisen erittäin arkaluontoisen kuvan mun varpaista:

Nykynuoren puheenvuoro

❝  Voi käytöstavattomat nykynuoret sentään! ❞

Todistin taannoin duunissa tilannetta, jossa kassajonossa vanhempi pariskunta kauhisteli takanaan vuoroaan odottavien, noin 15-vuotiaiden pojankloppien ("nykynuorten") käytöstä. Itsehän en poikien tirskumisesta häiriintynyt, mutta suivaannuin toki sitäkin enemmän käytöstapojen suoranaisesta puuttumisesta - tämän vanhemman polven haahkaparin kohdalla, tietysti. Seuraavana vuorossa olleet pojat sen sijaan kyllä tervehtivät ja kiittivät, murjaisivatpa vielä parit vitsitkin työpäivääni piristämään.

Löyhää huumoriarvoa tilanteelle antoi se, että monet nuorten käytöksestä valittavat (useimmiten keski-ikäiset ja siitä ylöspäin) ovat itse jo pelkkänä ikäryhmänä jokaisen asiakaspalvelijan painajainen mitä huikeisiin empiirisiin tutkimustuloksiini tulee. Pahimmatkin kendojonnet ja -pissikset saa kyllä kiittämään, mutta auta armias kun tiskille liihottaa yli neljän kympin hujahtanut matami koinsyömässä turkiksessaan - ääni kyllä riittää tilauksen lausumiseen, muttei missään nimessä sen pidemmälle. Että nykymummot ja -papat hei, opetettiinko niitä käytöstapoja ollenkaan silloin muutama vuosikymmen sitten?

Vaikka mä olen muutaman ns. pullamössöpenskan tavannutkin, en käsitä ainaista vonkumista nykynuorten huonokäytöksisyydestä ja turmeltuneisuudesta. Että niin, ei sitä muutama vuosikymmen sitten todellakaan maisteltu pirtua alaikäisenä, heitetty norttia huuleen tai lemmitty juhannusyönä pilkkopimeässä navettaa vasten! Ehei, siihen aikaan hiihdettiin parikyt kilsaa kouluun sudet kannoilla ja vapaa-aikana katseltiin, kuinka perunat jäätyivät kyökin nurkassa! Ja kyllä käpylehmiä väsäiltiin hirsien veisatessa, eihän tuohon aikaan mitään älyluureja ollut!

On aika diilata sen faktan kanssa, että teinit uhmaavat ja rellestävät sukupolvesta toiseen. Nykytilanteen voisi jopa katsoa entistä paremmaksi, sillä nuoret tuntuvat suosivan kouluttautumista aiempaa enemmän, lapset hankitaan vanhempina ja alkoholinkäyttö on sitten viime kuuleman laskussa. Nykyaika medioineen tarjoaa myös vanhemmille lohta ja hummeria suorastaan tuputtamalla tietoa lasten kasvatuksesta ja kehittymisestä. Kun vielä kupeidensa hedelmää kouliessaan muistaisivat, että jokaisella meistä on pahimmassa teinikriiseilyssään oma uhmansa, kapinansa ja halu seikkailla - ja tulee olemaan yhä uudelleen sukupolvesta toiseen.

P.S Onks kukaan muu huomannut, että aivot jämähtää offline-tilaan koko loppupäiväksi päikkäreiden jälkeen?! Tää teksti lievästi sanottuna rönsyää.

Onneksi meillä ysärilapsilla oli sentään rakentavaa tekemistä.

Selittelyn makua

Pidän taas tovin breikkiä kirjoittamisesta, koska mun päähän ei tällä hetkellä mahdu muuta kuin kielioppisääntöjä ja kriiseilyä yhteishausta. Mä niin meinaan ängetä itseni opiskelemaan journalismia ja tehdä tulevaisuudessa tekstin suoltamisesta pätäkkää, piste!

Aivan varmasti syön kirjaimellisesti pääni, ellen mä taas syksyllä opiskele. Pari hassua kuukautta niin mulla tulee täyteen kaksi vuotta pikaruokaduunia – ja ai saatana, että se raastaa ihan sisuskaluja myöten. Pään lisäksi mä alan hajoilla jo ihan fyysisesti, sillä nyt mulla oireilee jalkojen lisäksi myös selkä. Ei-toki-vituta.jpg.

Haasteita ja toiveita saa toki nakata kera kurkipotkun, sillä jo pelkästään uuden kommentin bongaaminen on mulle suorastaan ekstaasia. Ja enköhän mä piakoin provosoidu tarpeeksi hakkaamaan bloggerin tekstikenttään nyt pinnalla olevista aiheista (tasa-arvoinen avioliittolaki, kannabiksen dekriminalisointi ym.), siihen tapaan on tullut lärvikirjan chatissa tovereille puhistua!

Jees, palailemisiin!